lauantai 14. toukokuuta 2011

Pentutehtailua ja rescue-kavereita

Olen useampaan otteeseen mietiskellyt tekstiä liittyen koiriin, pentutehtailuun ja rescue-toimintaan. Aihe liittyy läheisesti itseeni, sillä koiran omistaja olen itsekin, ja ylipäätään kaikki eläimiin liittyvä on minulle tärkeää. 
Sara, äitin koira ♥
 Pentutehtailu on siis pentujen tuottamista, jolloin liian montaa eläintä pidetään liian pienessä tilassa. Pentuja tuotetaan rahan vuoksi mahdollisimman paljon, mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Ei myöskään ole tavatonta vierottaa pentuja liian pian emostaan. Nartuille pentutehtailu tarkoittaa usein sitä, että eläin astutetaan jokaisen juoksun jälkeen - ne ovat siis eläviä tuotantokoneita, jatkuvassa tehotuotantoprosessissa.  Pennutus saatetaan aloittaa jo ensimmäisestä kiimasta, jolloin narttu itsekin on vielä pentu. Eläinten hyvinvoinnista ei juurikaan välitetä: niiden ravinto on usein niukkaa ja laadutonta, hygienia huonoa, terveydentilan tarkkailu huolimatonta ja lähisukuisten eläinten parittaminenkaan ei ole vierasta, jolloin vakavat perinnölliset sairaudet ovat yleisiä. Pentutehtailua tapahtuu niin Suomessa kuin ulkomaillakin, sekä puhdas- että sekarotuisilla eläimillä, yleensä koirilla.
Kuva: Iltalehti
Suomen Kennelliittoonkaan kuuluminen ei aina ole tae puhtaista papereista: Kasvattajat voivat rekisteröidä osan pentueistaan, mutta tuottavat lisäksi nartuilla välipentueita, jotka jättävät ilmoittamatta Kennelliitolle. Kennelliiton jäsenyys tai näyttelypokaalit eivät siis välttämättä takaa rehellistä toimintaa. 

Pentutehtailu on siis raakaa bisnestä elävillä ja tuntevilla olennoilla, ja siinäkin pätee kysynnän ja tarjonnan laki: Pentuja tehtaillaan varmasti niin pitkään kuin ostajia riittää. Eläinten tehtailu lemmikkikauppaa, kuten mitä tahansa tehotuottamista, varten on yksinkertaisesti julmaa peliä. Keinoja pentutehtailun välttämiseen löytyy esimerkiksi Animalialta.
Eettisenä vaihtoehtona pentutehtailulle voi pitää löytöeläimen ja kodittoman eläimen ottamista. Eläimen taustaan ja epätoivottuunkin käyttäytymiseen on kuitenkin osattava varautua, tämä pätee otukseen kuin otukseen, oli sillä puhtaat paperit tai ei. Lemmikin ottaminen ei koskaan saisi perustua hetken päähänpistoon tai sääliin, ja ottajan olisi varmistuttava siitä, että mahdollisuudet antaa tälle hyvä elämä ovat riittävät. 

Itse päädyin ottamaan rescue-koiran luotettavan järjestön kautta. Rescue- ja löytöeläimistä kuulee paljon ennakkoluuloja, ja aluksi itseäkin satutti joka kerta, kun omiin korviin sattui kantautumaan vääriä käsityksiä, yleisimpinä lienee: "Ne on likaisia, vesikauhuisia, kirppuisia, sairaita, mitätahansa.." Varmaan tällaisiakin tapauksia löytyy, mutta luotettavien järjestöjen kautta Suomeen tuotavat tai jo Suomessa olevat koirat ovat pääsääntöisesti terveitä, rokotettuja, hoidettuja ja niin edelleen, jos jotain eläimen terveydentilassa on huonosti siitä kyllä kerrotaan heti. Nyttemmin en hätkähdä loukkaaviksi tarkoitetuista ennakkoluuloista, sillä tiedän, ettei rescue ole sen likaisempi tai sairaampi kuin kenen tahansa kennelistä haettu sessi, itse asiassa rescuet ovat monesti jopa terveempiäkin, sillä sekarotuisina ne välttävät rodulle tyypilliset vaivat. 
Kuva täältä
 Koirani, Aik, on suurinpiirtein 1,5-vuotias poika, joka löydettiin alkuvuodesta 2010 sisaruksineen hylättyinä metsästä kovimpien pakkasten aikaan. Pennut tuotiin rescuekoiratarhalle hoitoon ja kasvamaan siihen asti, että kukin löytäisi uuden kodin. Kun saman vuoden lopulla sain Aikin (tuolloin siis noin vuoden ikäisen pojan) itselleni tänne Ouluun, oli sen sisaruksetkin päässeet jo tarhalta. Olin lukenut paljon rescuen ottamisesta, ja ennen lopullista päätöstä sen ottamisesta järjestön henkilöt haastattelivat minua kahdesti valmiuksistani ja sitoutumisestani. Haastattelut kuuluvat käytäntöön, niillä halutaan varmistaa koiran ja omistajan sekä mahdollisen perheen yhteensopivuus. Tiesin jo ennalta, että rescueen tulee suhtautua kuin pentukoiraan - tai rehellisemmin, tulee varautua pahimpaan - tarhalla niitä ei ole mahdollista kouluttaa ja opettaa vaikkapa siisteiksi, joten kaikki on aloitettava alusta. 

Jännitys oli valtava, kun vihdoin sain Aikin tänne. Loppujen lopuksi kaikki sujui yli odotusten. Kotiuttaminen ei tarkoittanutkaan kuukausia kestävää sisäsiisteyskoulutusta ja itkuaparkua; siisteys opittiin jo ensimmäisen yön jälkeen ja rohkeutta tuli lisää jatkuvasti. Eroahdistuksen kanssa meni pari kriittistä viikkoa, jolloin huoneeni oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä aina kun saavuin luennolta, mutta sitten sekin riehuminen loppui. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että erilaiset kehitysvaiheet on käyty läpi, mutta paljon nopeampaa kuin aivan pentukoirilla. Aik on oppinut hurjan nopeasti, eikä millään uskoisi miten vähän aikaa se täällä on ollut. On mahdotonta sano,a mitä rotuja Aikissa on, eikä se ole tarpeellistakaan, mutta niin ulkonäkönsä kuin luonteensakin puolesta se on ilmiselvä sakemannimix - vahtivietti on kova ja ovikelloa haukutaan aina, sillä se tietää vieraita, mutta ei se ole aggressiivista haukkua, vaan loppuu heti kun vieras tulee sisään ja on käyty parit nuuhkaukset hakemassa.

Aik ja lempilelu


En voisi valintaani tyytyväisempi olla. Aik on huomiota rakastava, kiltti ja vilkas koira, ja sopeutunut uuteen kotiinsa oikein hienosti. Se tuntuu ottaneen äitini emokseen, ja kantaa siipalle jatkuvasti palloa syliin, leikkiminen kun on vaan parasta ikinä.

3 kommenttia:

  1. Tässäkin tietenkin täytyy muistaa, että myös rescue-koirien tuominen saattaa olla eräänlaista tehtailua, pienimuotoista bisnestä, jolla vain vedotaan hyväntahtoisiin ihmisiin.

    Pahimmassa tapauksessa koirat on ryöstetty omistajiltaan, tai voihan noiden järjestöjen toimintatavoissa olla muutakin epäilyttävää ja epäeettistä. Kannattanee siis ottaa tarkkaan selvää rescue-koiria välittävistä tahoistakin.

    VastaaPoista
  2. Totta, ei tietenkään kannata aivan kevein perustein ottaa rescue-koiraa satunnaiselta välittäjältä tai järjestöltä, jos ei ole tarkemmin sen toimintaan tutustunut. Pääasiassa kuitenkin nämä suurimmat järjestöt, joiden kautta Suomeen koiria tuodaan, vaikuttavat asianmukaisilta ja toimintansa kannalta reiluilta - tarhojen omistajat ovat omistautuneet työlleen, josta ei juurikaan voi tienata rahaa. Jos tarkoitus olisi vedota ihmisten hyväntahtoisuuteen, ei rescue-koiraa harkitsevaa todennäköisesti tentattaisi valmiuksistaan ja sitoutumisestaan niin tarkkaan kuin nämä isoimmat järjestöt tekevät; lähtökohta on aina se, ettei koiraa koskaan luovuteta henkilöille, joilla ei ehkä ole riittäviä ja asianmukaisia resursseja tai henkilöille, jotka haluavat lemmikin säälistä.

    Sen lisäksi, että aluksi kartoitetaan lähtötilanne ja tulevan kodin sekä omistajan sopivuus koiralle, on omistaja myös jälkikäteen, siis adoptiolomakkeiden allekirjoittamisen ja koiran saamisen jälkeen, velvollinen raportoimaan järjestölle yhteiselon sujumisesta sekä mahdollisista ilmenneistä ongelmista. Järjestöjen ihmiset ovat hommaansa sitoutuneita ja vaativat sitoutumista myös koiraa harkitsevalta. Näin tarkkoja käytäntöjä ja aitoa kiinnostusta kunkin koiran hyvinvointiin tuskin pidettäisiin yllä, jos homma perustuisi vain (olemattomaan) bisnekseen ja vedätykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse mietin, onko esim. Espanjassa ell.kulut samaa luokkaa kuin Suomessa. Mitään dokumenttiahan ei koiran mukana tule, että se olisi tarhalla oloaikana sterkattu/kastroitu. Ja nämä leikkauskulut ovat AINA koiran "kulukorvauksissa" mukana. Lisäksi, jos lento koiralla maksaa 10euroa/kilo, niin eihän sekään ole hirveän paljon, etenkin kun etelästä tulee paljon yorkeja ja sen tyylisiä...Jos yksi yhdistyksen jäsen on aina lennoilla mukana (lentoja vaikka muutaman kerran/kk:ssa), niin millä rahalla tämän henkilön matkakustannukset maksetaan? Saa olla aika hyvät aika- ja raharesurssit itsellä siihen nähden, että vapaaehtoistyötä tehdään. Näitä asioita mietin siis SEN JÄLKEEN kun itse adoptoin rescuen Espanjasta....Kyllähän 400-450 e/koira varmaankin voittoa saadaan, kun tarpeeksi niitä sieltä roudataan ja omani oli survottuna samaan lentoboksiin toisen koiran kanssa. Että saadaanhaan niitä enempi sitten mahtumaankin...Olen kyllä silti sitä mieltä, että seuraavakin koirani tulee olemaan rescue, tällä kertaa vaan kotimaasta esim. hesyn kautta.

      Poista