torstai 7. heinäkuuta 2011

Liikunnasta ja vähän hyvinvoinnistakin

Pyöräillessäni kotikylän teitä tulin miettineeksi liikunnan merkitystä elämässäni. Hien puskiessa pintaan lihasten työskennellessä ajatuskin juoksee lujimmin, ja miten monesti olenkaan toivonut, että ohimoilleni voisi kiinnittää elektroidit, jotka kirjaisivat mietteeni ylös sitä mukaa kun ne mieleen tulevat! Kehon vireys boostaa välttämättä myös aivotoimintaa, joten liikkuminen ei lainkaan ole mikään turha tapa. Ihmisellä on jalat, kädet, lihaksisto, ym - kaikki edellytykset aivan muuhun kuin sohvalla löhöämiseen: keho on tehty käytettäväksi, liikutettavaksi.

Kuva
Suhtautumiseni liikuntaan ei aina ole ollut yhtä myönteinen kuin nyt. Itseasiassa se ei ole koskaan ollut niin myönteinen kuin nyt. 5-8 vuotta sitten en ikinä olisi uskonut kirjoittavani liikunnasta positiiviseen sävyyn. Yläasteella en erityisemmin välittänyt liikunnasta. Koulun jumppatunnit saattoivat mennä negaillessa ja lintsatessa, eikä asiaa helpottanut se, että koin itseni syrjityksi joukkuevalinnoissa. Vaikka taitojeni puolesta potentiaalia olisi ollutkin, olin aina niitä viimeisiä, jotka joukkueeseen valittiin. Tyttöjen liikuntaryhmiä varjosti entisestään hirveä kilpailuhenkisyys, henkinen turpaanvetäminen ja totinen voiton tavoittelu. Liikunnan riemusta ei ollut tietoakaan. Harkitsinkin pyyntöä vaihtaa poikien ryhmään solidaarisuuden toiveissa. 

Kuva
Lukioaikana liikuntakärpänen pääsi puraisemaan minuakin, ja aloin omatoimisesti harrastaa juoksua, lenkitin myös Sara-koiraa iltaisin oikein mielelläni. Koulussa loistin yksilölajeissa ja aloin havahtua ajatukseen, että tästähän saa jotain kiksejäkin. Liikkumista varjosti kuitenkin tunne jonkin puuttumisesta, eikä aikaakaan kun Stressi-Erkki minussa otti ylivallan, ja toimiani alkoi hallita suorittaminen ja suorittamisesta aiheutuva mielihyvä. Elämä kävi lähellä jäisintä Danten helvettiä, mutta otti ja teki loivan u-käännöksen ylöspäin, josta hyppään tähän päivään. 

Nykyisin liikunta on minulle itsestäänselvyys. Erona aiempaan pointtina on liikunnan itsensä tuottama mielihyvä, ei suorittaminen. Olen löytänyt rakkauden räpylöideni läiskimiseen ja lihasten käskyttämiseen, sillä sen tuottama hyvänolon tunne nostattaa niin henkistä kuin fyysistäkin vointia - ikiliikkujaksi olen tullut. Juokseminen, uinti sekä kahvakuulailu kuuluu viikottain ohjelmaan ja mutisematta hyppään pyörän selkään ja poljen kymmenen kilometriä keskustaan ja toisen mokoman takaisin. Hyötyliikuntaa olen toki harrastanut aina, vaikka lapsena kadehdinkin ystävääni, jonka vanhemmat veivät autolla joka aamu kouluun, kun minun oli tyydyttävä pyörään tai jalkoihin. Tiellä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on liikunnan osuus merkittävä. Tietenkään se ei yksin riitä, hyvinvointiin tarvitaan myös laadukasta ravintoa ja riittävää lepoa. Jos laiskimus maximus pyytää jäämään sängyn pohjalle, kysy itseltäsi, haluatko oikeasti vielä levätä vai onko kyseessä pelkkä nuhjumato, joka ei lepäämällä lähde vaan takertuu lujemmin. Liikkeelle lähdettyä väsymys katoaa hetkessä ja mieli kirkastuu, ehkä juuri lähtemisen aikaansaaminen on se haastavin siirto.

Kuva
Tiivistäen ajatukseni yhteen virkkeeseen:
Vierivä kivi ei sammaloidu, eikä liikkuva keho kalkkeudu.

2 kommenttia:

  1. Upea kirjoitus! Hauska ja syvällinen! Enemmän näitä ;)

    Googletapa "kapteenivalinta", niin löytyy mielenkiintoinen väitöstutkimus. Minä olin koulukiusattu ja lähes aina myös viimeinen joka valittiin. Vaikka valintaa tekemässä olisi ollut paras kaverini. Lintsasin yläasteella lähes kaikki liikuntatunnit jollain tavalla ja luulin aina olevani huono urheilussa. Onneksi lukiossa porukka vaihtui ja urheilulajeihin tuli monipuolisempi kirjo. Silloin innostuin liikunnasta ja nyt se kuuluu itsestään selvästi elämääni. Ei tosin noin usein kuin sinulla. Minusta ihmisen ruoansulatus ja aineenvaihdunta vaatii toimiakseen liikuntaa ja pomppimista. Suoli menee helposti "tukkoon" jos vain istuu :)

    Antti

    VastaaPoista
  2. Tällaista settiä pyrin vähän väliä tuottamaan, sillä alusta alkaen blogin tarkoitus oli olla muutakin kuin ruokablogi, kun täällä pienessä päässä hautoo kuitenkin suuria ajatuksia :)

    Täytyypä tutustua tuohon väitökseen! Tuollaiset kokemukset liikuntatunneista ovat ikäviä ja valitettavasti syö nuoren kiinnostusta liikuntaan sitten pidemmälläkin tähtäimellä. Olet oikeassa, että keho tarvitsee liikuntaa, aivan juo suoliston hyvinvoinnin kannalta, ja suolistohan on hyvinkin pitkälti ihmisen hyvinvoinnin keskus.

    VastaaPoista