perjantai 30. syyskuuta 2011

Kookoksinen ruusukaalijuttu

Tässä taannoin bongasin Tiian Onneksi-blogista varsin sylkirauhaset aktivoivan postauksen ruusukaalista, joka puolestaan oli saanut mallia Voisilmäpeliä-blogin vastaavasta merkinnästä. Tiia siteeraa esikuvaohjeen kehittäjää Eevaa kommentoidessaan tuota pientä ja söpöä kaalinnuppua seuraavasti: 
"Tätä on pakko (!) tehdä jos sydämestä löytyy edes pieni paikka ruusukaalille. Tarkemmin ajatellen ehkä myös (tai etenkin) jos ei ole, koska tämän jälkeen suurella todennäköisyydellä on."
Tuskin tarvitsee edes mainita, että minulta vietiin jalat suustani. Näiden neitosten ohjeen perusteella tein hieman eläinystävällisemmän ruusukaaliherkun, johon kuohukerman tilalta käytin kookoskermaa ja muuttelin muutenkin hieman aineksia.

Ruusukaaliherkku tofulla (yksi isohko annos)
noin 100 g marinoitua tofua
noin 200 g ruusukaaleja
1 pieni sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 rkl kookosöljyä
1 dl kookoskermaa
½ tl muskottipähkinää ja kurkumaa
musta- ja valkopippuria
suolaa
kourallinen auringonkukansiemeniä

Leikkaa ruusukaaleista kannat ja irroita uloimmat lehdet. Halkaise suurimmat ruusukaalit. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa tofusta noin sentin paksuisia viipaleita ja paina talouspaperilla niin, että saat tofusta hieman kuivempaa ja pilko sitten kuutioiksi.
Kuumenna öljy paistinpannulla tai kattilassa. Paista tofukuutioita kunnolla jokunen minuutti niin, että saat niihin rapean pinnan, siirrä ne sitten lautaselle syrjään ja pienennä levyä matalalle lämmölle. Laita pannulle ruusukaalit, sipulisilppu sekä kurkuma ja kuullota niitä pari minuuttia.
Lisää kerma ja huolehdi, että kerma kiehuu hyvin pienesti. Hauduta kannen alla parikymmentä minuuttia tai kunnes kerma on imeytynyt ja ruusukaalit ovat pehmenneet.
Heitä loppuvaiheessa mukaan muskotti, pippureita maun mukaan ja suolaa sekä auringonkukansiemenet. Sekoita, lado lautaselle ja lisää tofukuutiot, nauti!

2 kommenttia:

  1. Oi, herkulta kuulostaa tämäkin! Lupasin kyllä itselleni käydä vasta maanantaina kaupassa, mutta saa nähdä, ettei sitä ennen tule vielä käytyä ruusukaaliostoksilla... Tofua en ole aikoihin syönyt, ja sitäkin on jotenkin jopa ikävä! :)

    VastaaPoista
  2. Ei sille mahda mitään, ruusukaalta ei vain voi vastustaa jos oikein alkaa tehdä mieli! Tofu on ehkä sellainen aines, josta voi saada hyvin huonon ensikokemuksen, jos ei sen tapaiseen ole tottunut. Tosin minä syön sitä ihan kaikin mahdollisin tavoin, kylmänä, paistettuna, käristettynä jne, enkä kyllästy ikinä. Ehkä tofu on mulle samanlainen "pahe" kuin juusto sulle ;)

    VastaaPoista