maanantai 24. lokakuuta 2011

Metsässä hiipi se hiljainen kettu, viekas ja pitkähäntäinen

Kettu on yksi voimaeläimeni. Villi, vapaa, viekas, ovela. Säärtäni pitkin kiipeää musteella ikuistettu kettu, joka viestii vapaudesta ja lajienvälisestä tasa-arvosta. Ketun hahmo on myös tunnettu lukuisissa loistavissa tarinoissa, ihan suomalaisissa kansantaruissa kuin Antoine de Saint Exupéryn vaikuttavassa Pikku Prinsissä. Fantastic Mister Foxia unohtamatta! Kettu sattui syntymään myös syksyn ensimmäiseksi käsityöksi muistuttamaan alla olevista hellyyttävästä dialogista.
- Kuka sinä olet? Pikku Prinssi kysyi. Olet hyvin sievä…
- Minä olen kettu, sanoi kettu
- Tule leikkimään kanssani, Pikku Prinssi ehdotti. Olen niin surullinen…
- En voi leikkiä kanssasi, sillä minua ei ole kesytetty.
- Ai! Anteeksi, sanoi Pikku Prinssi.
Mutta hetken mietittyään hän lisäsi:
- Mitä tarkoittaa "kesytetty"?
- Kesytetty on sama kuin "solmia siteitä"..
- Solmia siteitä?
- Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa… 
- Ahaa, alan ymmärtää sanoi Pikku Prinssi. On eräs kukka… luulen, että se on kesyttänyt minut…
- Saattaa olla, kettu sanoi. Maan päällä sattuu kaikenlaista…
- Elämäni on yksitoikkoista. Ikävystyn vähitellen. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Ja se on murheellista. Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut! Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa… Kettu vaikeni, ja katseli kauan Pikku Prinssiä.
- Ole hyvä… kesytä minut! se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, Pikku Prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
- Mitä minun tulee tehdä? Pikku Prinssi kysyi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi…
Pikku Prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.
- Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pidemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni… täytyy olla perinteitä!
Niinpä Pikku Prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi sanoi kettu:
- Voi…! Kuinka tulenkaan itkemään
- Se on oma syysi, sanoi Pikku Prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut…
- Aivan niin, kettu sanoi.
- Mutta nyt alat itkeä! Pikku Prinssi sanoi.
- Mutta silloinhan et voittanut mitään…
- Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kultaisen värin. Voi joutua itkemään vähän jos on antanut kesyttää itsensä. 
 
Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
Voici mon secret. Il est très simple: on ne voit bien qu'avec le cœur. 
L'essentiel est invisible pour les yeux.

7 kommenttia:

  1. Voi ei, mikä tarina ♥ Nyt olen harmistunut itselleni siitä, etten ikinä isosiskoni vänkäämisestä huolimatta aloittanut lukemaan Pikku Prinssiä. Pidin sitä idioottina kirjana - joskaan en koskaan edes avannut sitä eli varmasti tiesin mistä puhuin...

    Täytynee ottaa vahinko takaisin ja lukea kirja vaikka syyslomalla :) Mistä vain saisin lisää tunteja vuorokauteen...

    VastaaPoista
  2. Mikään ei ole myöhäistä vielä! Loppujen lopuksi se on nopeasti luettu, joten jos et loman aikana ehdi käy se varmasti myöhemminkin vaikka pienissä erissä aina kun on hetki levähdysaikaa :)

    Pikku Prinssi on kyllä uskomaton kirja ja siitä löytyy pureskeltavaa kyllä - ja etenkin - varttuneemmallekin väelle.

    VastaaPoista
  3. Comme un très joli renard!
    Anni, tu faire moi sourire!

    =) Antti

    VastaaPoista
  4. Voih, Pikku Prinssi on kyllä kaikkien aikojen lempikirjani! Nimenomaan tuo kohta koskettaa aina niin syvästi..

    Ja ihastuttava blogi sinulla, juuri vasta löysin lukijaksi!! :)

    VastaaPoista
  5. Antti, Merci beaucoup :) (Toivottavasti meni nyt edes yhtään oikein tämä!)

    Jännä-Jenna Johanna, niinpä, sama juttu minulla Pikku Prinssin suhteen, ihastuttava teos!
    Kiitos kaunis, mukavaa kun löysit :)

    VastaaPoista
  6. Jooo tuo kettukohta on niin hieno! Täytynee munkin ottaa taas Pikku Prinssi kauniiseen käteen, muita kohtia en nimittäin enää taida muistaakaan.

    Ja ihan mainio tuo kuvienkin kettu :)

    VastaaPoista
  7. Tiia, tuo tilanne selvästi viestii siitä, että on aika taas lueskella hieman Pikku Prinssiä - kerta kerralta se avautuu enemmän ja opettaa lisää.

    Heh, kiitos! :)

    VastaaPoista