perjantai 28. lokakuuta 2011

Syysruokaa punajuuresta

Siippani ei voi sietää punajuurta. Minusta se on kuitenkin vallan mainio aines keittoihin, raasteisiin, erilaisiin patoihin tai vaikkapa sämpylöihin, enkä voi ymmärtää tuota paatunutta vihaa, jota kanssaeläjäni ylläpitää. Uskaltaisin väittää, että hänen punajuurikokemuksensa rajoittuu vain ehkä epämiellyttävään kaupan etikkaan hukutettuun säilykejuurekseen. Punajuuri on jälleen niitä ruokia, joiden kohdalla olisi tärkeää käyttää vain luomua, sillä se kerää sienen lailla raskasmetalleja maaperästä.

Quinoa, tai kotoisammin kvinoa, osoittautui erittäin sopivaksi seuralaiseksi tuolle punavioletille juurekselle, ja sitä sopii käyttää vaikka riisin korvikkeena. Kvinoa on hyvin proteiinipitoinen ja sisältää monenlaisia hivenaineita, mutta sen käsittelyssä on syytä muistaa, että ennen keittämistä tai idätystä se tulee huuhdella huolellisesti, jotta pinnalla oleva saponiini irtoaisi.
Punajuuri-kvinoapata (kahdelle)
0,75 dl quinoaa
1,25 dl vettä
½ sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl kikherneitä
1 pieni tai puolikas iso punajuuri
noin 5 ruusukaalta
½ dl kookoskermaa
1 rkl (kookos)öljyä
suolaa, musta- ja valkopippuria
0,5 tl jauhettua korianteria
pinnalle tuoretta persiljaa

Keitä punajuuri, jäähdytä ja kuori, hienonna TAI käytä raastettua raakaa punajuurta. Huuhtele quinoa hyvin vuorotellen kylmällä ja kuumalla vedellä. Hienonna sipulit ja puolita ruusukaalit.
Kuullota öljyssä sipuleita hetki, lisää sitten quinoa ja vesi. Anna kiehua kannen alla kymmenisen minuuttia tai kunnes vesi on lähes kokonaan imeytynyt. Lisää sitten kikherneet ja ruusukaalit, hauduta noin viisi minuuttia. Lisää punajuuriraaste, mausteet ja kookoskerma ja hauduta vielä viitisen minuuttia. Revi lopuksi pinnalle hieman tuoretta persiljaa. Tarjoa vihreän salaatin tai hyvän leivän kera.

Punajuuri-omenasalaatti
1 pieni tai puolikas iso punajuuri
1 omena
1 rkl sitruunamehua

Keitä punajuuri, kuori ja hienonna tai käytä raakaa raastettuna karkeaksi. Pilko omena pieniksi kuutioiksi, sekoita punajuureen. Lisää sitruunamehu ja sekoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti