torstai 3. marraskuuta 2011

Something changed

Kuluneen vuoden aikana psyykkisessä hyvinvoinnissani on tapahtunut jotain. En ehkä tarkalleen osaa sanoa mitä, mutta pieniä asioita - suuremmin seurauksin.

Kuva
Muistan vuodentakaisen syksyn pimenevät päivät, kun painiskelin jälleen tuskaisten ajatusten kanssa: ajatusten, joiden kanssa olin painiskellut vuosia. Niiden ajatusten sisällöstä saa ehkä jollain tapaa kiinni seuraavilla aloituksilla:
"Olen onnellinen sitten kun..."
"Jos asuisin toisaalla..."
"Kaikki olisi paremmin jos..."
"Minun olisi pitänyt..."

Kuulostaa ehkä tutulta?
Läpensä tuttuja ne olivat minullekin. Suomen kielen verbien taivutusluokista tuo konditionaali kulki rinnallani, itse asiassa sisässäni, vuosikaudet juurtuneena käyttäytymiseeni, ajatteluuni, puheeseeni, kaikkeen toimintaani. Jossittelija ajatuksissani yritti kynsin hampain pukeutua minuksi ja tarrautua siihen, mitä oikeasti olen. Kai luulinkin, että olisin se ja sen tuoma epävarmuus, haikeus, pelko ja kykenemättömyys.

Ajattelin, että onnellisuus on sidottuna aikaan ja paikkaan, eikä nyt olisi sen aika - sen aika olisi vasta jossain tulevaisuudessa, kun ensiksi olen onnistunut siinä, päässyt täältä, tehnyt sitä, kokenut tätä. Miten tyhmä ajatus, kun olen lukuisat kerrat jäänyt kiinni sanomasta toisille, että eilinen on yhdentekevää, huomista ei ole olemassakaan: on vain tämä hetki ja vain se merkitsee

Jossain vaiheessa jotain napsahti. Aloin kyseenalaistaa ainaista jossittelijaa, joka mustamaalasi mieltäni. Otin etäisyyttä itseeni. Aloin tarkkailla toimintaani ja tuntemuksiani, mitä enemmän tarkkailin sen tietoisemmaksi tulin ja sitä vahvemmaksi tunne rohkeudestani kasvoi. Ja nyt vasta edes huomaan, että jotain puuttuu - se kaikki pimeä, joka lyö maahan -, vaikka vannoin epäonnistumisen tunteen kulkevan kanssani loppuelämäni. Musta ja valkoinen, tai pelkästään se musta, on saanut rinnalleen harmaan sävyjä sekä tukun kirkkaimpia väripaletteja.


Minä tunnen, minä elän, ajatus, joka yllättää minut kadulla, rapuissa, iltahämärässä tai aamuteen aikana. Olen tässä, ja vain sillä on merkitystä. Nyt on hyvä.

Täältä

6 kommenttia:

  1. Oi, niinpä. Sitä ei aina muista avata silmiään sille, mitä hyvää on juuri tässä silmien edessä. Ja maailmankaikkeus osaa aina yllättää tuomalla niitä asioita, joita kaipaa, sellaisissa muodoissa joita ei huomaa jos vain kulkee laput silmillä.

    VastaaPoista
  2. Juurikin näin. Täytyy vain avata silmät ennen kuin voi nähdä sen kaiken hyvän. Pienen pieni ele, mutta niin itsestäänselvä, ettei sitä välttämättä edes tajua.

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon muutoksesta!
    Hieno kirjoitus ja ah niiin ihanat kuvat!! Hassua, vaikka ajatuksia heräsi tästä paljon, niin tuntuu erittäin vaikealta kommentoida mitään.. :-/ mut pari sanaa anyway.

    Minä olin peruskoulussa hirvittävän ujo ja sulkeutunut. Juuri ketään en koskaan katsonut suoraan silmiin. Myöhemmin sit lukiossa minä(kin) aloin tarkkailemaan itseäni ikäänkuin ulkopuolelta. Jos oli jokin kiusallinen tilanne, jonka olisin halunnut menneen toisin, niin analysoin sitä jälkikäteen. Kuvittelin itseni katsojaksi siihen tilanteeseen ja kuvittelin, miten joku kiva tyyppi olisi tilanteessa reagoinut. Tän analysoinnin kautta löysin itsekasvatuksellisia juttuja, jotka auttoi mua eroon piirteistä, joista en tykännyt itsessäni. Nykyään osaan mm. katsoa silmiin ja olen toisinaan aika sosiaalinenkin :)

    Antti

    VastaaPoista
  4. Kiitos Antti, kun jaoit kokemuksesi! Kuulostaa hyvältä tuo kokemasi muutos :)

    Sitä ei monesti uskoisikaan, miten paljon itsekin voi vaikuttaa omiin pinttyneisiin käyttäytymismalleihin. Jotta muutos tapahtuisi, jotta sitä voisi alkaa työstämään, tarvitsee kuitenkin aika paljon otollista maaperää ihan siltä ruohonjuuritasolta, alkaen juurikin siitä itsensä likoon laittamisesta ja kyseenalaistamisesta. Maailma ei muutu, jos makaa laakereillaan, mutta näkökulmassa voi tapahtua jotain suurta, jos keksii vetää oikeista naruista.

    VastaaPoista
  5. Kjääh, taas oon jäänyt muutama teksti lukematta kun minen käytä kuin Blogilistaa :) ... paitsi että nyt tämä on näköjään sielläkin, jee! Sait tilaajan. :D

    Vähän samantapaisia kokemuksia täälläkin. Toki uskon edelleen olevani vähän vielä onnellisempi sitten kun joskus saan opintoni pakettiin, mutta jotenkin elämä maistuu just nyt aika hyvältä :) Mikä on ehdottoman positiivista, koska uutisten perusteella tässä maailmassa ei oikein koskaan voi tietää, mikä päivä on viimeinen.

    Ja taas ihania kettuja :)

    VastaaPoista
  6. Minulla taas Blogilistan käyttäminen on aika vähäistä, sen vuoksi en ole ehtinyt linkittää osoitetta sinne tai muitakaan yhteystietoja tänne blogiin selkeästi nähtäville ja no, koko ulkoasu on muutenkin hieman kesken. Mutta kiva, että löysit listalta tännekin, jee! :D

    Opintojenkaan ei tarvitse olla tasapaksua, tylsää puurtamista - kunhan asia ja opinnäytteen aihe kiinnostaa, jaksaa sen tylsemmän teoreettisenkin osuuden. Ainakin toivottavasti. Ja jos elämä ylipäätään maistuu melkoisen hyvältä, niin jaksaa sitä sitten välissä vähän opiskellakin :) Toisaalta opintojen pakettiin saattaminen toimii hyvänä tavoitteena, mutta sen varjolla ei saa unohtaa, että edelleen elää vain nyt ja tässä.

    Ketut on parhautta <3

    VastaaPoista