sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kaalikääryleet goes RAW


Kaalikääryleet ovat eräitä all-time-favourite -ruokiani, mutta hävyttömän harvoin niitä tulee tehtyä, sillä vaikka tekeminen helppoa onkin, on se työvaiheiden runsaudessaan aikaavievää puuhaa. Nyt löytyi ratkaisu siihenkin, ja hommasta selviää murto-osa-ajasta.

Magnus postasi jokin aika sitten kiehtovan kaalikääryleiden ohjeen, jota oli pakko päästä kokeilemaan. Kun siippa sitten eräänä päivänä kaupasta tullessaan toi pahaa aavistamattomana suomalaisen luomukiinankaalin, oli peli selvä ja kaalin kohtalo minun käsissäni. Hieman sovelsin ohjetta ja korvasin puolet täytteen pähkinöistä iduilla, ja oikein hyvää tuli niinkin. Kaalta (kaikissa muodoissaan ja lajikkeissaan) kuluu tässä keittiössä muutenkin varmaan enemmän kuin kymmenessä suomalaisessa keskivertokeittiössä yhteensä, vaikka monet pitävät sitä raakana huonosti sulavana ja kilpirauhaselle haitallisena (jos siihen on taipumusta), mutta taitaa olla, että vuosien saatossa tämä polttouunivatsa on jo niin tottunut raakaan kaaliin, ettei siitä enää koidu minkäänlaista vaivaa.


Kaalikääryleet (raw)
noin 7 kpl
6-7 kiinankaalin lehteä
sitruunamehua
suolaa

Täyte:
1 dl pähkinäsekoitusta
1 dl (quinoan tai linssien) ituja
2 dl pilkottua kiinankaalta
2 liotettua aurinkokuivattua tomaattia
0,5 dl sieniä (tarpeen mukaan käsiteltynä)
pieni pala (puna)sipulia
1 tl suolaa
roheesti mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua

Liota pähkinöitä yön yli tai useampi tunti, kaada sitten liotusvesi pois.
Huuhtele kiinankaalin lehdet, ravistele enimmät vedet pois. Pirskota pinnalle sitruunamehua ja suolaa, kauli lehdet pehmeiksi, kts. tarkemmin täältä. Blendaa kaikki täytteen ainekset blenderissä, täytteen ei kuitenkaan tarvitse olla aivan tasaista. Levitä noin ruokalusikallinen täytettä kullekin lehdelle ja rullaa kääryleeksi. Tarjoa lisänä kastiketta:


kourallinen pähkinäsekoituksta (liotettuna)
3 aurinkokuivattua tomaattia liotettuna
kourallinen sieniä
2 taatelia liotettuna
pala sipulia
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1-2 dl vettä

Liota aurinkotomaatteja ja taateleita noin desissä vettä parin tunnin ajan. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kulhoon tai blenderiin (aurinkotomaatit ja taatelit vesineen) ja blendaa tasaiseksi. Lisää vettä niin, että saat halutun rakenteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti