lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kevätsalaatti aurinkokastikkeella

Kevään merkit näkyvät muuallakin kuin ulko-oven toisella puolen, enkä nyt puhu niistä likaisista ikkunalaseista tai pölyttyneistä kirjahyllyistä, jotka lisääntyvä auringonvalo paljastaa. Ennen kaikkea kevät näkyy lautasella, sillä toinen toistaan herkullisemmat salaatit kutkuttelevat nyt, vaikka vielä saadaan odotella hetki, ennen kuin tuoreet kasvikset pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Itse salaatinkaan ei tarvitse olla kummoinen kasa rehuja, jos kastike on toimiva, ja sellainenhan syntyy tuossa tuokiossa, kuten vaikka tämä appelsiininen aurinkokastike, jonka raikasta makua viilasi salaatin seassa piilevät aurinkokuivatut tomaatit.


Salaattipohja:
½ romaine ja kourallinen punaista salanovaa (tai makusi mukaan salaatteja)
parsakaalta (raakana)
ituja (käytin quinoaa)
kurkkua, paprikaa
oliiviöljyä
mustapippuria

Huuhtele salaatit ja revi lautaselle. Pilko isommat komponentit suunmyötäisiksi ja lado kaikki loput ainekset salaattien sekaan. Rouhi päälle mustapippuria ja lorauta sekaan oliiviöljyä.


Appelsiinikastike:
1 dl auringonkukansiemeniä (vähintään 4h lionneina)
1 appelsiini
1 valkosipulin kynsi
parin sentin pätkä tuoretta inkivääriä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua
2 tl agavea
1 tl omenaviinietikkaa
1/4 tl kurkumaa
chilirouhetta

Valuta ja huuhtele siemenet. Kuori appelsiini, valkosipuli ja inkivääri. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kippoon tai blenderiin ja surauta tasaiseksi. Lisää vettä tarpeen mukaan. Kippaa salaatin päälle ja nautiskele!

2 kommenttia:

  1. Ihanan nätin värinen salaatti lautasella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yaelian :) Punainen paprika vihreän salaatin seassa luo mukavan vastavärikontrastin lautaselle, ja jos jostain pidän niin yltiövärikkäästä ruuasta.

      Poista