perjantai 23. maaliskuuta 2012

Once more with feeling: papaija

Papaija on ilmeisesti tämän kevään hittiaineksiani, sillä se hiipii lautaselle ja smoothielasiin kyselemättä, mutta tulkoon, sillä kuten todettua, se on kauneusruokaa parhaimmillaan. Erityisesti papaijan siemenet sisältävät runsaasti papaiini-entsyymiä, joka tehostaa proteiinien hajoamista ja ruuansulatusta. Kuten radiossakin Terveyden tukipilarit -ohjelmasta tuttu Paula Heinonen jaksaa muistuttaa: kauneus ja hyvinvointi lähtee suolistosta. Suoliston terveys puolestaan riippuu aika paljon sen käsittelemästä ravinnosta (näistä aiheista tarinoin varmasti lisää, kunhan saan kirjailtua ylös kevätsiivoustalkoiden antia), joten papaijaa vain popsimahan!

Salaatit ovat hävyttömän nopeita ruokia ja loputtomiin saakka varioitavissa, joten kyllästymistä ei ainakaan ihan hetkessä pitäisi tapahtua. Ne ovat myös kevyttä syötävää, mutta on kateellisten saivartelua narista, ettei sillä nälkä lähtisi. Todellakin lähtee, kunhan rehuja on kunnolla eikä rakennuspalikoita säästellä - siispä avokadoa, hyvää öljyä, ituja, oliiveja ja muita kavereita säästelemättä sekaan. Vihdoin itse asiaan, eli ripeään ja simppeliin salaattiin, jossa pääosaa näyttelee papaija, sivuroolit voit itse valikoida mieleisiksi.


½ papaija siemenineen
½ lollo rosso ja kourallinen persiljaa (tai makusi mukaan salaatteja)
avokado
yrttimaustettua tofua, ituja tai papuja
kurkkua, paprikaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
chilirouhetta, laatusuolaa

Huuhtele ja revi vihreät lautaselle. Kuori ja halkaise papaija. Varistele siemenet salaattipedille (jätin osan kiinni hedelmälihaan), tai jos haluat, ota ne erilleen ja murskaa vaikkapa morttelilla pienemmäksi. Leikkaa papaija siivuiksi ja asettele lautaselle, heitä loput ainekset päälle. Rouhi pinnalle hyvää suolaa ja chilirouhetta, purista päälle noin 1/3 sitruunan mehu ja lorota perään oliiviöljyä. Nauti värikirjosta ja pistele poskeen.

8 kommenttia:

  1. Papaija on tosi kiva aines,mutta mitenkään erikoisen herkullinen hedelmä se ei ole.Menen muuten melkein joka päivä yhden papaijapuun ohi,jossa just nyt on aika suuri määrä vihreitä hedelmiä:)

    VastaaPoista
  2. Papaija on ihan jees jos se sattuu olemaan kypsä, viimeksi ostin raa'an ja se maistui saippualta. :D

    Mutta sitä piti sanomani, että näitä kuvia katsellessa tuli kyllä nälkä! Ja joo, kyllä se salaatilla lähtisikin :)

    VastaaPoista
  3. Hassua, meiän marsu sai tänään justiin lääkkeeksi papaijauutetta :D Varmasti toimisi ihmisilläkin.

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Totta, se ei ole hedelmäksi mitenkään makea, mutta oikeastaan juuri siksi sopiikin aika moneen paikkaan, niin suolaisiin salaatteihin kuin makeisiin hedelmäsalaatteihin. Oih, olisi ihanaa päästä joskus maistamaan juuri puusta poimittua hedelmää, ekologinen omatuntoni kun hieman laittaa hanttiin kun eksoottisia asioita lappaa ostoskoriin.

    Tiia: Olet oikeassa, raaka papaija on aika mielenkiintoinen makuelämys :D Kiitos, minä aina katselen kaiholla sinun kuviasi kun jaksat selvästi panostaa asetteluun ja muuhun :)

    Chrissie: Ohoh, onpa jännä :D Voisi toimiakin, jos se ihan ehtaa tavaraa on.

    VastaaPoista
  5. Papaija on toimii mielestäni juuri parhaiten, kun ajattelee sen olevankin enemmän suolaisten ruokien aines, eikä niinkään makea hedelmä. Kun vaihdoin omat ajatukseni tälle vaihteelle, papaijasta on tullut minunkin herkkuani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Juuri sen epämakeuden vuoksi sitä voikin soveltaa moniin paikkoihin. Jos haluaa makeaa, se toimii hyvin esimerkiksi mangon seuralaisena, suolaisena taas monipuolisesti vähän missä vain :)

      Poista
  6. Papaija on kyllä mielettömän ihanaa ja puhdistavaa! Aluksi siemenet olivat liian stydiä kamaa ja koko hedelmä tuntui vähän hankalasti lähestyttävältä mutta nyt vetelen sitä kyllä aivan antaumuksella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen kehityskaari on käynyt tässäkin keittiössä (ja suussa) papaijan suhteen ;) Hassua, miten makuaisti ja -mieltymykset muuttuvat kun antaa mahdollisuuksia erilaisille ja uusille mauille.

      Poista