torstai 24. toukokuuta 2012

Eläinten luontaishoidosta: Sara-koiran tarina

Äitini koira Sara on ehkä hellyyttävin tapaus maailmassa, mutta joka kuusivuotisen elämänsä aikana on kokenut isoja vastoinkäymisiä. Virallisen eläinlääkärin mukaan Saran olisi pitänyt jo kolmevuotiaana jäädä vanhuspäiville sisäkoiraksi, mutta tälläkin hetkellä se viettää lokoisia päiviä huolettomana lenkkeillen ja luonnossa temmeltäen. Koska paras hoito tuli aivan muualta kuin elliltä, ajattelin jakaa tarinan täälläkin. (Tekstiä kuvittaa äitienpäivänä räpsityt kuvat, joissa koirat juoksuttavat juuri juoksulenkiltä kotiutunutta punapäätä, ei suinkaan toisin päin.)

Kaikki alkoi kevättalvella 2009, kun äiti huomasi, että Sara linkuttaa takajalkaansa kävellessään. Siitä huolimatta koira oli innokas lenkkeilijä ja oli itse tuomassa pantaa, että nyt lähdetään ulos. Äiti käytti sen kuvauksissa, joista paljastui pitkälle edennyt vaurio toisen jalan nivelissä ja luupiikkejä. Nivelrikon mahdollisia syitä lääkäri ei hirveästi avannut, totesi vain, että koirasta ei enää lenkkeilijäksi ole, vaan korkeintaan hihnaan kytkettynä omalle pihalle, muutoin sisäkoiraksi, ja kipulääkettä vain annostelemaan. Lausunto tuntui tuomiolta koko perheelle ja eniten siitä kärsi tietysti Sara. Aiemmin niin leikkisä ja terhakka koira muuttui täysin. Se oli selvästi alakuloinen ja masentunut, kun ei päässyt kunnolla ulkoilemaan ja kaiken lisäksi kipu näytti vain pahenevan.

Äiti ei suostunut tyytymään lääkärin ohjeisiin, vaan otettuaan selvää luonnonmukaisista hoitokeinoista otti yhteyttä lähimpään eläinhomeopaattiin, Marjut Niemiseen. Koira käytettiin Marjutin luona tarkastuksessa ja tämä sanoi heti hoitaneensa kuntoon paljon huonomminkin voineita eläimiä - että meidän koirasta kyllä saataisiin vielä terve. Tapaamisessa kartoitettiin hieman Saran historiaa ja sieltä löytyikin selvät syyt nivelrikolle. Aiempana kesänä (2008) oli tapahtuma, jossa humalainen (tuttu henkilö) tarrasi Saraa takajalasta ja kuten useimmat koirat Sarakin heti tietysti yritti vetää jalan pois. Ilmeisesti humalainen ei ollut päästänyt irti, sillä äiti kuuli sisälle saakka kovan ulvahduksen (mainittakoon, että tilannetta ei nähnyt kukaan muu, Sara oli siis kotipihalla kaksin tuon henkilön kanssa, mikä oli ihan tavallista), ja meni tietysti heti ulos katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Tilanne oli jo ohi, humalainen sanoi "leikkivänsä koiran kanssa". Sara näytti olevan kunnossa, mutta sitä ei tietenkään jätetty enää kaksin humalaisen seuraan. Mitään vaivoja ei näkynyt, mutta tapahtuma oli surkeiden sattumusten alku.

Ehkä kuukauden jälkeen tapahtuneesta Saraa puraisi kyykäärme metsässä. Koira saatiin kuitenkin nopeasti lääkäriin ja tiputukseen, ja jo illaksi se pääsi kotiin lepäämään. Tuo päivä oli aivan hirveä, muistan, miten pelkäsin Saran puolesta, eikä ollut kaukana, että asiat olisivat menneetkin aivan toisin. Vaikka käärmeen puremasta selvittiinkin, oli tapahtuma sinetti aiemman jalkavaurion pahenemiselle. Aluksi Sara näytti toipuvan hyvin ja pian se jo jatkoi ihan normaalia elämäänsä ulkoillen ja loikoillen, kunnes talvella huomattiin, että se varoo sitä jalkaansa. Käärme-episodin aikana koiraan tietysti pumpattiin kovat määrät antibiootteja ja lääkkeitä, muistaakseni tropissa oli kortisoniakin (jota ei nykyisin käärmeen puremaan enää edes suositella). Marjutin mukaan lääkecocktail yhdistettynä aiempaan jalan venäytykseen kehitti noidankehän, joka romautti venäytyksen parantumisen. Kun antibiootit syövät kehon omia suojakeinoja, eivät keinot riittäneet korjaamaan vauriota jalassa, vaan se jäi kytemään ja pahenemaan.
 
Sara pitää mua pilkkanaan!

Marjutin mukaan paras hoito on luonnollinen hoito (saman allekirjoitan itsekin!) ja hän neuvoikin ensiksi muuttamaan koiran ruokavalion sekä käyttämään luonaan hierottavana joitain kertoja, lisäsi vielä, ettei lenkkikiellossa ole perää - koira kyllä itse tietää milloin on liian kipeä lähtemään ja jos intoa tuntuu riittävän niin kyllä sen on päästävä kulkemaan. Lisäksi Marjut antoi joitain homeopaattisia valmisteita. Noudatimme ohjeita, ja ruokavalio muutettiin luonnonmukaiseksi, eli BaRF:ksi (bones and raw food). Tähän sisältyy siis paljon kasvikunnan tuotteita sekä lihaa, etenkin luita. Hierontakerroilla oli aivan silmin nähtävissä kuinka koira nautti. Muutamassa kuukaudessa se kuntoutui loistavasti. Tarkastuskäynnillä takaraajoissa ei tuntunut enää luupiikkejä ja nilkutus lakkasi.


Lemmikkieläinten ruokavalioon tulisi panostaa aivan samoin kuin omaammekin. Kauppojen halvat ruokapaketit ovat sisällöltään aika karmeaa kuraa, useimmiten enimmäkseen viljaa, joilla voi olla yhteyttä esimerkiksi tulehdustiloihin, puhumattakaan allergioista. Ei ole tuulesta temmattua, että eläimetkin tarvitsevat tuoretta, laadukasta ruokaa - sitähän ne syövät luonnossakin, eikä siellä muuten ole montaa sairasta yksilöä. Valitettavan usein lemmikkieläimen sairauden takana on ihminen, joko omistajan tai jalostajan roolissa. Omistajana eläimen hyvinvointiin voi kuitenkin vaikuttaa merkittävästi, esimerkiksi barffaamalla.

Tapahtumista on nyt reilu kolme vuotta aikaa, ja Sara on nyt hyvinvoiva kuusivuotias. Sen turkki kiiltää ja koira puhkuu elinvoimaa aivan entiseen tapaansa. Se lenkkeilee, leikkii, rakastaa uimista ja syö hyvää ruokaa. Tilanne voisi olla aivan toinen, mikäli eläinlääkärin ohjeita lenkkikiellosta ja kipulääketokkurasta olisi noudatettu. Yleensä vaihtoehtoja virallisille, tässä tapauksessa pahimmalle, kuntoutusvaihtoehdoille on. Luonnollisin on usein myös tehokkain.

10 kommenttia:

  1. Ihanan reippaita ja iloisia kuvia! Ja mukava lukea tarina, jolla on onnellinen loppu :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, hieno tarina! Ja hyvä pointti tuo lemmikkieläinten ravitsemus. Mun snautserimummeli majailee nyt vanhemmilla, jotka ovat suoraan sanoneet, ettei aika ja energia (muka) riitä koiranruokien kokkailuun. Ostavat sentään aina vehnättömiä nappuloita, mutta melkoista scheisseahan nekin loppujen lopuksi on :/ Toivon vaan, että koirulla on edessään vielä muutama vuosi, niin ehditään mekin vielä juoksennella ja barffailla (tai jälkimmäistä ehkä lähinnä koira). :)

    VastaaPoista
  3. Paula, kiitos! Olimme onnekkaita, kun Saran vaivat saatiin suhteellisen helpolla tavalla kuntoon.

    Tiia, onneksi nappuloitakin saa silti ihan hyvälaatuisena. Niiden ainesosien kanssa saa vain olla tarkkana, kun niihin tungetaan vähän mitä sattuu. Mutta ihan rehellisesti sanoen tuo koiranruokien kokkailu ei edes vie paljoa aikaa! Tein esimerkiksi eilen Aikille ison satsin kasvispöperöä, jota pakastin annospusseihin. Kahden viikon kasvissatsin tekemiseen kului aktiivista aikaa noin puoli tuntia! Kasvismössön lisäksi se saa aterialla sitten jotain lihaa myös.
    Etteköhän te pääse vielä yhdessä leikkimään ja nauttimaan raakaruuasta, joskin molemmat omanlaisesta raa'asta ruoasta ;)

    VastaaPoista
  4. Oi, ihana tarina! Tässä taas yksi todiste siitä, että ruualla ja luonnollisemmalla elämäntavalla on merkitystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No sanos muuta, ja pätee niin eläimiin kuin ihmisiinkin (no eläimiähän me ihmisetki ollaan)!

      Poista
  5. Voi pientä, kyllä ruoka on täekeä osa koiran elämä ihan niinkuin ihmisenkin. Noista kyyn puremista käykö ihmisen kyypakkaus koiralle tehoaako se vai eikä sitä saa ollenkaan käyttää mitään hajuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Kyypakkausta ei suositella enää ollenkaan annettavaksi eläimille. Suomen Eläinsuojeluyhdistys sanoo seuraavaa:
      "Kyytablettien antamista ei nykyään suositella koirille eikä muillekaan eläinlajeille. Kyytableteista voi olla kyynpuremien hoidossa jopa haittaa."

      Poista
  6. Ok Kiitos tiedosta, mutta ei kai ne ole ihmisillekin myrkkyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti en osaa sanoa. Kyypakkauksen tehoa ei ole tieteellisesti todistettu, eikä se missään nimessä korvaa lääkäristä saatavaa vastamyrkkyä. Tärkeintä on hakeutua välittömästi hoitoon, mikäli kyy pääsee puraisemaan.

      Poista