maanantai 13. elokuuta 2012

Kesäpasta

Voi tätä tuoreiden kasvisten ja vehreyden kulta-aikaa! Rakastan kesän kasvikautta: parsa- ja kukkakaalta, kesäkurpitsaa, tuoreita sipuleita, kotimaista paprikaa, kaikkea. Kasvimaat puskevat uutta elämää ja hevi-osastot notkuvat runsaudensarvena, jota minä katselen osaamatta päättää, mitä niistä lukemattomista vaihtoehdoista valitsisin. Tomaattikastikkeesta on tullut jo vakiokamaa keittiössäni. Sen nopeus ja helppo varioitavuus sopii kesään, kun ruoanlaittoon ei välttämättä huvita jumahtaa pitkäksi aikaa. Kesäkurpitsapasta on toinen kesän suosikkeja, ja yhdessä ne ovatkin varsin mukava yhdistelmä. Tällaista olen viime aikoina tehnyt:

Kesäkurpitsapasta:

kesäkurpitsaa
hyvää suolaa

oliiviöljyä, mustapippuria
tuoretta basilikaa ja ruohosipulia

Pese kesäkurpitsa huolellisesti ja viipaloi ohuiksi lastuiksi. Laita viipaleet lautaselle tai kulhoon, ripottele pinnalle suolaa ja hiero se niin, että sitä on kaikkialla. Jätä valmistumaan siksi aikaa, kun valmistat kastikkeen.

Tomaattikastike:

3 aurinkokuivattua tomaattia (liota pari tuntia)
1 taateli (liota pari tuntia)
1 iso tomaatti
0,5 dl kuorittuja hampunsiemeniä
pala kevätsipulia
pippuria

Soseuta kaikki ainekset sauvasekoittimella, lisää tarvittaessa vettä. Maista ja lisää tarpeen mukaan mausteita. Tarjoa heti.

Laita "itketetyt" kesäkurpitsaviipaleet talouspaperin päälle ja pyyhkäise niiden pinnalle noussut neste pois. Asettele lautaselle ja rouhi pinnalle mustapippuria. Norota päälle oliiviöljy ja lisää silputut basilikanlehdet ja ruohosipuli. Kaada tomaattikastike päälle ja syö.

3 kommenttia:

  1. Kesä on kyllä ihana kun on tuoreita kotimaisia kasviksia:)

    VastaaPoista
  2. Onpas kaunis annos! Arvostan myös reseptin helppoutta. ...ja ah, miten pitkiä aikoja kaupan hevi-osastolla käyttäiskään tähän aikaan vuodesta :) Kiitos inspiroivasta postauksesta!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, no sanos muuta! Aivan hullaantuu tästä yltäkylläisyydestä :)

    Annamarika, kiitos! Simppelit reseptit taitaa olla keittiöni kulmakivi, ainakin näin kesällä kun kovin monimutkaiseen hääräämiseen ei viitsi paneutua ;)

    VastaaPoista