torstai 31. toukokuuta 2012

Mantelijämät käyttöön

Olen aiemminkin postannut pähkinämaitoja seuraavasta kuituylijäämästä, joka sopiikin kuukauden Hävikistä herkuksi -teemaan. Tällä kertaa käytin mantelikuidun makeisiin kekseihin, joista tuli oikein hyviä arkiherkkuja! Näihin sai uppoamaan myös ylikypsät banaanit, joiden ansiosta kekseistä tuli meheviä, sisältä pehmeitä, mutta täydellisesti kasassa pysyviä. Koska taikina vaikutti aluksi aika löysältä lisäsin siihen kookosjauhoa, joka sitoo nestettä erittäin tehokkaasti. Löysemmästäkin taikinasta keksit kyllä onnistuvat, mutta silloin kuivatusaika mahtaa venähtää pidemmäksi.

Banaanikeksit (noin 18 kpl)

noin 3 dl mantelimaidon tekemisestä jäänyttä massaa
2 kypsää (pienehköä) banaania
1 dl rusinoita
1 rkl pellavansiemeniä
1 tl vaniljaa ja kanelia
½ tl kardemummaa ja pomeranssinkuorta
1 tl psylliumia
pikkuripaus suolaa
(½ dl lucumaa, 1 reilu rkl kookosjauhoa)

Sekoita kaikki ainekset kippoon ja surauttele sauvasekoittimella niin, että banaanit muussaantuvat. Taikinaan saa jäädä sattumia. Laita taikinaa pellille leivinpaperin päälle lusikalla keoiksi ja painele noin sentin paksuisiksi tai voit myös käyttää apuna piparimuottia painaen sitä alustaa vasten ja täyttäen muotin taikinalla nostaen muotin sitten varovasti pois. Kuivattele 40-asteisessa uunissa luukku raollaan tai kuivurissa noin 12 tuntia, käännä keksit puolivälissä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Parsaa ja raw-bearnaisea

Varoitus, saattaa sisältää pyhäinhäväistyksiä.
Huhtikuun lopusta alkaen on monissa ruokablogeissa ilakoitu eurooppalaisten parsanippujen saapumisesta kauppoihin. En ollut ennen tätä kevättä koskaan syönyt parsaa, joten mielenkiinto heräsi, kun sitä niin riemulla kaikkalla hehkutetaan, ja löysin itseni sitten kaupan kassalta kauniisti kääritty nippu korissani. Ensimmäisen kokeilun jälkeen (olen varoittanut!) en aivan vakuuttunut parsan ylevästä mahtavuudesta. Ehkä syy on kuitenkin aina kokissa - en halua kyseenalaistaa lukuisten parsa-addiktien syvää himoa tuota pitkulaista kepakkoa kohtaan. Asiaa ei myöskään helpottanut se, ettei taloudessa ollut edes tarpeeksi suuria lautasia (ne on oikeasti aika pieniä), vaan muutama sentti molemmin puolin jäi tyhjän päälle notkumaan siitäkin huolimatta, että varsia leikattiin.

Kun puhe on parsasta, käydään aina keskustelua myös sen seuralaisista. Sotaa käydään aika usein hollandaisen ja bearnaisen välillä, eikä kumpikaan taida olla sen väärempi ratkaisu. En eläissäni ole syönyt kumpaakaan kastiketta oikeaoppisesti tehtynä, joten tein jonkinlaisen raa'an sovelluksen bertsasta, joka varmaan kastikeasiantuntijoille vaikuttaa kauhealta pyhäinhäväistykseltä. Kyllä, varoitin tästäkin. Koska makumuistissani ei ole vertailukohdetta, en voi sanoa maistuuko kastike siltä alkuperäiseltä, mutta hyvää se ainakin oli. Ja sopi myös parsan kaveriksi.

Parsan keittäminen:
nippu parsaa
1-2 l vettä
suolaa

Pese parsat ja leikkaa puumainen tyviosa pois. (Toiset ohjeet käski kuorimaan parsan, minä en sitä tehnyt.) Keitä suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti, mutta varo ylikeittämästä! Nosta sitten pyyhkeen tai talouspaperin päälle ihan pieneksi hetkeksi valumaan, mutta tarjoa mahdollisimman pian lämpimänä.


Raw-bearnaise:
1 dl kuorittuja manteleita (liota runsaassa vedessä vähintään 4 tuntia)
1,2 dl vettä
1 rkl ravintohiivahiutaleita
1/2 tl suolaa
1/2 tl kurkumaa
musta- ja valkopippuria

Kaada liotusvesi pois ja huuhtele mantelit. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kippoon ja soseuta sileäksi. Tarjoa heti ja säilytä ylijäämä tiivissä lasipurkissa jääkaapissa.

torstai 24. toukokuuta 2012

Eläinten luontaishoidosta: Sara-koiran tarina

Äitini koira Sara on ehkä hellyyttävin tapaus maailmassa, mutta joka kuusivuotisen elämänsä aikana on kokenut isoja vastoinkäymisiä. Virallisen eläinlääkärin mukaan Saran olisi pitänyt jo kolmevuotiaana jäädä vanhuspäiville sisäkoiraksi, mutta tälläkin hetkellä se viettää lokoisia päiviä huolettomana lenkkeillen ja luonnossa temmeltäen. Koska paras hoito tuli aivan muualta kuin elliltä, ajattelin jakaa tarinan täälläkin. (Tekstiä kuvittaa äitienpäivänä räpsityt kuvat, joissa koirat juoksuttavat juuri juoksulenkiltä kotiutunutta punapäätä, ei suinkaan toisin päin.)

Kaikki alkoi kevättalvella 2009, kun äiti huomasi, että Sara linkuttaa takajalkaansa kävellessään. Siitä huolimatta koira oli innokas lenkkeilijä ja oli itse tuomassa pantaa, että nyt lähdetään ulos. Äiti käytti sen kuvauksissa, joista paljastui pitkälle edennyt vaurio toisen jalan nivelissä ja luupiikkejä. Nivelrikon mahdollisia syitä lääkäri ei hirveästi avannut, totesi vain, että koirasta ei enää lenkkeilijäksi ole, vaan korkeintaan hihnaan kytkettynä omalle pihalle, muutoin sisäkoiraksi, ja kipulääkettä vain annostelemaan. Lausunto tuntui tuomiolta koko perheelle ja eniten siitä kärsi tietysti Sara. Aiemmin niin leikkisä ja terhakka koira muuttui täysin. Se oli selvästi alakuloinen ja masentunut, kun ei päässyt kunnolla ulkoilemaan ja kaiken lisäksi kipu näytti vain pahenevan.

Äiti ei suostunut tyytymään lääkärin ohjeisiin, vaan otettuaan selvää luonnonmukaisista hoitokeinoista otti yhteyttä lähimpään eläinhomeopaattiin, Marjut Niemiseen. Koira käytettiin Marjutin luona tarkastuksessa ja tämä sanoi heti hoitaneensa kuntoon paljon huonomminkin voineita eläimiä - että meidän koirasta kyllä saataisiin vielä terve. Tapaamisessa kartoitettiin hieman Saran historiaa ja sieltä löytyikin selvät syyt nivelrikolle. Aiempana kesänä (2008) oli tapahtuma, jossa humalainen (tuttu henkilö) tarrasi Saraa takajalasta ja kuten useimmat koirat Sarakin heti tietysti yritti vetää jalan pois. Ilmeisesti humalainen ei ollut päästänyt irti, sillä äiti kuuli sisälle saakka kovan ulvahduksen (mainittakoon, että tilannetta ei nähnyt kukaan muu, Sara oli siis kotipihalla kaksin tuon henkilön kanssa, mikä oli ihan tavallista), ja meni tietysti heti ulos katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Tilanne oli jo ohi, humalainen sanoi "leikkivänsä koiran kanssa". Sara näytti olevan kunnossa, mutta sitä ei tietenkään jätetty enää kaksin humalaisen seuraan. Mitään vaivoja ei näkynyt, mutta tapahtuma oli surkeiden sattumusten alku.

Ehkä kuukauden jälkeen tapahtuneesta Saraa puraisi kyykäärme metsässä. Koira saatiin kuitenkin nopeasti lääkäriin ja tiputukseen, ja jo illaksi se pääsi kotiin lepäämään. Tuo päivä oli aivan hirveä, muistan, miten pelkäsin Saran puolesta, eikä ollut kaukana, että asiat olisivat menneetkin aivan toisin. Vaikka käärmeen puremasta selvittiinkin, oli tapahtuma sinetti aiemman jalkavaurion pahenemiselle. Aluksi Sara näytti toipuvan hyvin ja pian se jo jatkoi ihan normaalia elämäänsä ulkoillen ja loikoillen, kunnes talvella huomattiin, että se varoo sitä jalkaansa. Käärme-episodin aikana koiraan tietysti pumpattiin kovat määrät antibiootteja ja lääkkeitä, muistaakseni tropissa oli kortisoniakin (jota ei nykyisin käärmeen puremaan enää edes suositella). Marjutin mukaan lääkecocktail yhdistettynä aiempaan jalan venäytykseen kehitti noidankehän, joka romautti venäytyksen parantumisen. Kun antibiootit syövät kehon omia suojakeinoja, eivät keinot riittäneet korjaamaan vauriota jalassa, vaan se jäi kytemään ja pahenemaan.
 
Sara pitää mua pilkkanaan!

Marjutin mukaan paras hoito on luonnollinen hoito (saman allekirjoitan itsekin!) ja hän neuvoikin ensiksi muuttamaan koiran ruokavalion sekä käyttämään luonaan hierottavana joitain kertoja, lisäsi vielä, ettei lenkkikiellossa ole perää - koira kyllä itse tietää milloin on liian kipeä lähtemään ja jos intoa tuntuu riittävän niin kyllä sen on päästävä kulkemaan. Lisäksi Marjut antoi joitain homeopaattisia valmisteita. Noudatimme ohjeita, ja ruokavalio muutettiin luonnonmukaiseksi, eli BaRF:ksi (bones and raw food). Tähän sisältyy siis paljon kasvikunnan tuotteita sekä lihaa, etenkin luita. Hierontakerroilla oli aivan silmin nähtävissä kuinka koira nautti. Muutamassa kuukaudessa se kuntoutui loistavasti. Tarkastuskäynnillä takaraajoissa ei tuntunut enää luupiikkejä ja nilkutus lakkasi.


Lemmikkieläinten ruokavalioon tulisi panostaa aivan samoin kuin omaammekin. Kauppojen halvat ruokapaketit ovat sisällöltään aika karmeaa kuraa, useimmiten enimmäkseen viljaa, joilla voi olla yhteyttä esimerkiksi tulehdustiloihin, puhumattakaan allergioista. Ei ole tuulesta temmattua, että eläimetkin tarvitsevat tuoretta, laadukasta ruokaa - sitähän ne syövät luonnossakin, eikä siellä muuten ole montaa sairasta yksilöä. Valitettavan usein lemmikkieläimen sairauden takana on ihminen, joko omistajan tai jalostajan roolissa. Omistajana eläimen hyvinvointiin voi kuitenkin vaikuttaa merkittävästi, esimerkiksi barffaamalla.

Tapahtumista on nyt reilu kolme vuotta aikaa, ja Sara on nyt hyvinvoiva kuusivuotias. Sen turkki kiiltää ja koira puhkuu elinvoimaa aivan entiseen tapaansa. Se lenkkeilee, leikkii, rakastaa uimista ja syö hyvää ruokaa. Tilanne voisi olla aivan toinen, mikäli eläinlääkärin ohjeita lenkkikiellosta ja kipulääketokkurasta olisi noudatettu. Yleensä vaihtoehtoja virallisille, tässä tapauksessa pahimmalle, kuntoutusvaihtoehdoille on. Luonnollisin on usein myös tehokkain.

lauantai 19. toukokuuta 2012

RakkausRavintola ja 11 kysymystä -haaste

1-vuotispäiväänsä viettävä Ravintolapäivä avautui Oulussa aurinkoisena ja tuulisena (täällähän tuulee enemmän tai vähemmän aina). Ensimmäistä kertaa pääsin osalliseksi tapahtumaan syöjättären merkeissä, sillä Teemu Syrjälän luotsaama taikatiimi toi RakkausRavintolansa kaupungin kadulle Kofeiinikomppanian tiloihin.

Tarjolla oli raw food -henkeen suolaista ja makeaa syötävää, kuten kräkkerilautasia, kakkuja, suklaata ja smoothieta. Otin itselleni spirulinapohjaisen vihersmoothien ja maksumiehen oikeudella valitsin siipalle pähkinättömän suklaakakun, jossa maistui mukavasti kookos ja pehmeyttä toi avokado.


Samalla oli hyödynnettävä Kofeiinikomppanian lyömätöntä teetarjontaa ja tilasin pannullisen chai-maustettua vihreää teetä soijamaidolla. Kuvat puhukoon puolestaan, jatkan vastailemalla haastekysymyksiin.








Ihana urheiluhurahtanut kaimani heitti minulle haasteen, jonka säännöt menevät näin:
Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you.

Jei, nämä ovat aina kivoja! Tykkään vastailla kysymyksiin ja lukea muiden vastauksia haasteisiin. Kiitos Annie!




1. Mikä saa sinut iloiseksi? 
Kesäkesäkesäkesä!! Aurinko. Ja lukemattomat pienemmät asiat, kuten vastaantulijan hymy, iloinen kassatäti, kahvi- tai teehetki, eläimet, O ja Aik.


2. Mitä kuuntelet mieluiten?
Riippuu niin paljon fiiliksestä. Genreistä karkeasti yleistäen mainittakoon punk ja rock, niin vanha kuin uusi aina 60-luvulta tähän päivään. Bändeistä taas vaikkapa The Doors, Nirvana, Pulp, Tehosekoitin, Placebo, No Shame, Muse, Sex Pistols ja Sielun Veljet. Biiseistä Gogol Bordellon Through the Roof & Underground.

3. Makea vai suolainen?
Molemmat sopivassa suhteessa :D Jos on pakko valita vaan toinen, niin sanotaan makea.

4. Maa, jonne tahtoisit matkustaa?
Oah, mitä näitä nyt olis. Ranska, Uusi-Seelanti, Islanti, Kreikka, Egypti, Saksa..

5. Mitä mieltä olet lihaksikkaista naisista?
Samaa mieltä kuin ei-lihaksikkaista, hoikista ja pyöreistäkin. Paras kehotyyppi on se, jossa tuntee itsensä hyväksi, sillä se sellainen tietty tyytyväisyys näkyy olemuksessa. Kaunein vaate on aito hymy. Oliko tää nyt vähän tällanen poliitikkovastaus?

6. Suurin pelkosi ja toiveesi? 
Hmm. Yksi iso pelko on liikuntakyvyn menettäminen. Ja tietysti jonku läheisen kuolema. Vaikea sanoa suurinta toivetta, mutta ajankohtaisin tällä hetkellä ois olla feilaamatta isoja kokeita ts. päästä toiseen yliopistoon.

7. Salainen haaveesi?
Tatuoijan ura, mieluiten yhdistettynä psykologin ammattiin, noin niinkuin yhtenä haaveena! :D

8. Seuraatko jääkiekon MM-kisoja? 
Hell no! Jos jotain en ymmärrä niin urheilun seuraamista. Niin intohimolla kuin itse liikunkin, se intohimo ei tasan yllä penkkiurheiluun. Ei vaan nappaa.

9. Osaatko pitää salaisuuden?
Kyllä.

10. Jos saisit päättää, olisiko vaalit voittanut Pekka Haavisto vai Sauli Niinistö? 
Pekka! Voi Suomen kansa minkä teit!

11. Jos saisit päättää, olisiko pakkoruotsi otettava pois opetussuunnitelmasta?
Hmm, tää on niitä asioita, joihin mulla ei kauheasti ole mielipidettä (johtunee varmaan siitäkin, että pidän ruotsin kielestä, mutta ymmärrän hyvin niitä, jotka haluaisivat sen opetussuunnitelmasta poistettavan). Kieliä on hyvä opiskella, mutta ehkä pakkoruotsin sijaan voisi panostaa monipuolisempaan kielitarjontaan. 

Ja sitten miun kysymykset:
1. Mukavin lapsuusmuisto?
2. Uskotko yliluonnolliseen (pitäen sisällään minkä tahansa uskontojen jumalat)?
3. Mainitse kolme hyvää ja huonoa piirrettä itsessäsi?
4. Lempikirjasi?
5. Mistä olet ylpeä?
6. Mitä mieltä olet homoparien adoptio-oikeudesta?
7. Mistä haaveilet?
8. Onko sinulla erikoisia tapoja ja mitä ne ovat?
9. Miten hemmottelet itseäsi?
10. Miksi suosit/et suosi luomutuotteita?
11. Mitä syöt, jos nälkä on karmaiseva, mutta aikaa ja aineksia ruuanlaittoon vain vähän?
Ja haastan nämä: 

torstai 17. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi: tofu-parsapiirakka

Mitä syntyy, kun sylillinen päteviä ruokablogaajia laittaa viisaat päänsä vierekkäin ideoimaan seuraavia siirtoja? No aivan perhanan hyvä haaste, josta riittää ammennettavaa ja pohdittavaa itse kullekin. Nykyisenlainen  ruoan haaskaus ja roskiin heittäminen on asioita, joihin jokainen voi tavoillaan vaikuttaa. Hävikin määrä on aivan uskomattoman hirveä, joten jotain on tehtävä. Hävikistä herkuksi -haasteen pointti on varioida omia heikkoja kohtia hävikin osalta, siis jatkojalostaa jämistä jymyä.

Suhtautumiseni ruoan poisheittämiseen on aika natsikriittinen. Haaskaaminen noin yleensäkin laittaa sapen kuumenemaan, ja jos kyse on ruoasta ollaan jo vulkaanisella alueella. Pitkälti jo kotikotoa olen oppinut arvostamaan ruokaa ja sitä, että sitä on saatavilla. Kotona jämät useimmiten jatkojalostettiin ja hävikkiä minimoitiin. Samat opit ovat säilyneet kotoa muuttaessanikin, ja henkseleitä paukuttaen voisin sanoa, että ruokaa menee roskiin aivan äärimmäisen vähän. Toisaalta kun ruokaa tekee vain itselleen, koiralle ja silloin tällöin siipalle on myös melko helppo ennakoida tarvittavat määrät siten, että sitä joko syödään seuraavanakin päivänä tai kaikki käytetään joko heti tai uusiomuodossa. Myös pakastin on kovassa käytössä.

Italialaisethan kehittivät pitsan jämäruokia varten, vähän kuin Suomessa on tuttavallisemmin tehty pyttipannua. Erilaiset suolaiset piiraat ovat loistava jämien sijoituskohde. Pohjataikinaan voi upottaa perunamuusin tai kaurapuuron jäänteet, siinä missä täytteeseen voi käyttää melkeinpä mitä vain: ne nuutuneet kasvikset jääkaapin perältä, päiväysvanhat tofut, jugurtit ja ruokakermat, mitä nyt sattuu olemaan. 

Tofu-parsapiiras

Pohja:
2 dl kaurahiutaleita
2 dl (spelt)jauhoja
2 dl löysähköä perunamuusia (lisää vettä, jos tarvii)
1 tl leivinjauhetta
0,75 dl (rypsi)öljyä

Täyte:
noin 250 g parsaa (minulla 7 vartta)
1/2 pkt marinoitua tofua
2/3 pkt Tofutti-soijatuorejuustoa (valkosipuli & yrtit, muutkin käy)
noin dl vettä + 1 rkl soijajauhoa
2 rkl ravintohiivahiutaleita
1 sipuli
3 kynttä valkosipulia
mustapippuria
(suolaa)

Pese parsat ja leikkaa niistä puumainen tyvi pois. Leikkaa parsat muutaman sentin pituisiksi, laita ne kattilaan muutamaan desiin vettä ja keitä muutama minuutti. Valuta sitten vesi pois. Laita uuni lämpeämään 200-asteeseen.
Tee pohja nyppimällä kaikki ainekset tasaisesti sekaisin, lisää tarvittaessa vettä. Öljyä piirasvuoka (käytin 26-senttistä irtopohjavuokaa) ja painele taikina pohjalle ja reunoille.
Kuori sipulit. Murskaa valkosipulit parsojen joukkoon ja viipaloi sipuli ohuiksi siivuiksi, sekoita parsojen joukkoon. Murenna tofu käsin tai haarukalla pieneksi muruksi ja sekoita parsa-sipuli -seokseen. Laita Tofutti kulhoon ja notkista se vedellä, lisää sekaan soijajauhot ja ravintohiiva, sekoita tasaiseksi. Levitä tofu-parsa -seos piiraspohjalle, rouhi päälle reilusti mustapippuria. Kaada Tofuttiseos päälle tasaisesti. Paista uunin keskitasolla noin 30 min.


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äiti ♥

Äiti 18-vuotiaana
Minulla on maailman paras äiti. Välimme ovat hyvin läheiset ja hän on ehdottomasti elämäni tärkeimpiä henkilöitä. Olen yleensäkin äärettömän kiitollinen perheestäni, joka on maailman lämpimin ja hyväksyvin. On harmillista, kun viime aikoina en ole ehtinyt käymään kotikotona äidin, pikkusiskon ja suloisen Sara-koiran luona niin usein, mutta kesä onneksi korjaa tilanteen.

Äitienpäivänä piti tietysti muistaa emoa, joten vein kotiin raakoja leivoksia. Reseptilähteenä toimi tälläkin kertaa Keittiökameleontti, kun oli korkea aika keksiä käyttöä aurinkokuivatuille banaaneille, joita olin joltain viimevuotiselta Jyväskyläreissultani hamstrannut, ja jotka löysin viime viikolla kaapista avaamattomana. "Yllätys."

Mutta miten ihania pikkukakkusia nämä olivatkaan! Banaanin suurystävänä nämä olivat suoraan taivaasta, ja muukin pöytäseurue vain myhäili tyytyväisenä. Puhumattakaan Sarasta, joka taitaakin koiran sijaan olla apina, jos jotain sen banaaninhimosta voi päätellä. Valitettavasti nelijalkaisille ei tipahtanut muruakaan lattialle.



Banaani-pikkukakkuset (9 kakkusta)

1 pkt (250 g) aurinkokuivattuja banaaneja
noin 2,25 dl auringonkukan + kurpitsansiemeniä (minulla noin 1,25 dl ak, 1 dl kurpitsaa)
1 dl idätetyistä ja kuivatuista tattareista jauhettua jauhoa (tai höyryttämättömistä kaurahiutaleista)
1 rkl carob-jauhetta
1 rkl lucumaa
1 tl jauhettua vaniljaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua kardemummaa
1/5 tl jauhettua muskottipähkinää
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1/4 tl hyvää suolaa
1 rkl sitruunamehua + 1-2 rkl vettä

Täyte ja kuorrutus:
1 1/2 banaania
1 dl kaakaovoita sulatettuna
1 dl kookosöljyä sulatettuna
1 tl jauhettua vaniljaa
pieni viipale tuoretta inkivääriä (inkiväärin puuttuessa laitoin 1 tl:n jauhettua pomeranssia)

Koristelu:
kaakaomassaa tai kookosöljyä ja kaakaojauhetta
lucumaa
TAI vaikkapa siitepölyrakeita

Valmista ensin täyte sulattamalla rasvat vesihauteessa. Soseuta sitten kaikki ainekset keskenään tasaiseksi ja siirrä jääkaappiin siksi aikaa, että valmistat muffinit.

Jauha siemenet ja tattarit, siirrä jauho kulhoon. Pilko ak-banaanit ja laita kaikki kuivat ainekset jauhojen sekaan. Blendaa murumaiseksi, lisää sitruunamehu ja tarpeen mukaan vettä, taikinan on kuitenkin jäätävä aika kuivaksi. Jaa taikina muffinivuokiin (käytin muffinipeltiä ja jaoin taikinan yhdeksään koloon, kolot tulivat melko täyteen). Painele taikina tiiviiksi ja koverra keskelle kolo. Jaa sitten banaanitäyte kakkusille ja siirrä pelti pakastimeen, mikäli teet suklaakoristukset.

Sulata hieman kaakaomassaa (tai kookosöljyä) vesihauteessa. Sekoita joukkoon pari-kolme tl lucumaa (ja kaakaojauhetta, jos käytit kookosöljyä) niin, ettei seos ole aivan juoksevan lirua, vaan vähän paksumpaa. Kaada suklaa pieneen muovipussiin, ota muffinipelti pakkasesta, leikkaa pussin reunaan pienen pieni reikä ja pursota haluamiasi kuvioita kakkusten päälle. Laita vielä jääkaappiin pariksi tunniksi, mielellään seuraavaan päivään. Nauti rakkaimpien seurassa :)


Mitä ihaninta äitienpäivää!

Äiti ja tytär 18 vee

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Lohturuokaa


Oli pilvisen sateinen perjantai. Kaupassa tukala ruuhka. Hammaslääkärikin, enkä vieläkään saanut puoli vuotta odottanutta reikää paikatuksi. Sade piiskasi vaakatasossa harteita ja tuuli sai silmäkulmat vuotamaan. Ei epäilystäkään päivällisestä: tänään tekisin jotain, mitä en ole syönyt moniin vuosiin. 

Hampurilaisia. Oh wait, what?! Minä? Hampurilaisia? Kyllä. Tulin, näin, söin. En tietenkään mitään grilliltä haettua, vaan ihan itse tehtynä. Ja oli se hyvää! Reseptiä ei tarvinne muuhun kuin pihveihin, leipänä käytin ihan ruisleipää. Väliin meni pihvin lisäksi salaattia, raakaketsuppia ja notkistettua Tofutti-soijatuorejuustoa valkosipulilla.

Kikherne-tofupihvit (noin 6-8 kpl)

1 pkt  (250g) tofua
2,5 dl kypsiä kikherneitä
1 dl soijajauhoja (tai haluamiasi muita jauhoja)
0,5 dl avokadoöljyä
2-3 rkl soijakastiketta
1 pieni sipuli
1,5 tl curryjauhetta
musta- ja valkopippuria
suolaa tarvittaessa
kourallinen tuoretta persiljaa silputtuna
tilkka vettä tarvittaessa

kookosöljyä paistamiseen


 1. Muussaa haarukalla kikherneiden rakenne rikki. Pilko sipuli ja murenna tofu. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella, taikina saa jäädä paksuhkoksi.
2. Muotoile pihveiksi ja paista pannulla öljyssä tai uunissa 225-asteessa kauniin ruskeiksi.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Arjen eksotiikkaa: Luumuinen parsakaali

Keittiökameleontin Outi on oikea keittiötaikuri. Kun omasta arkiraakailusta meinaa vielä puuttua innovatiivisuutta turvaudun usein lainaohjeisiin ja tuunailen niitä mieltymysten tai varastojen antimien mukaan. Outin taannoinen arkisten ohjeiden teemaviikko oli huikea pläjäys mitä mukavampia, simppeleitä ja taatusti herkullisia ohjeita. Vaikka kyseessä olikin nimenomaan arkeen tarkoitettuja reseptejä, saa Outin taianomainen kosketus niihinkin jotain hienoa ja ylellistä :)  Minulle kolahti heti tiistai-illan ohje, joka piti sisällään hapanimelää parsakaalta luumukastikkeella ja bataattihummusta. Oh my! Raaka parsakaali on ollut viime viikkojen rapea rakkauteni ja luumujakin olin juuri ostanut. Bataatti puuttui, joten tein aivan tavallista hummusta, toimi niinkin porkkanatikkujen kaverina. Tässä vielä oma sovellukseni luumuparsakaalista, jonka kasasin viinisuolaheinäkeon päälle.


Hapanimelä luumuparsakaali
(kahdelle)

1 iso luomuparsakaali
6 kuivattua luumua (luomuja! + n. 0,75 dl vettä liotukseen)
½ sitruunan mehu
noin sentin pätkä tuoretta inkivääriä
1/4 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 tl soijakastiketta
kuivattua chilirouhetta

Liota luumuja vedessä vähintään muutama tunti. Pilko parsakaali varsineen ja lado kulhoon. Murskaa valkosipuli, siivuta sipuli ohuiksi siivuiksi ja pilko aurinkotomaatit pienemmiksi, sekoita parsakaalin joukkoon. Purista sekaan sitruunanmehu, lisää soijakastike ja chili. Hiero seosta käsissä niin, että kaali hieman pehmenee. Soseuta luumut ja inkivääri sauvasekoittimella, sekoita kaaliseokseen huolellisesti. Anna maustua hetki.