keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Suklaahulluutta ja arvonta!

Olen maistellut melko monia teollisia raakasuklaita, joten pieni vertailupostaus voisi olla aiheellinen. En yritäkään valkata parhaita niiden lukuisten joukosta, vaan tässä nyt on satunnaisotannalla kahmaistu kolme hyvää päärooliin. Tänäpäivänähän valmiita raakasuklaita löytää useimmista ekokaupoista hyllyriveittäin, mikä helpottaa arkea aina silloin, kun haluaa vaihtelua kotitekoisen tilalle. Myös suomalaiset brändit, kuten CocoVi ja Puhdistamo ovat tuoneet omansa markkinoille!

Suklaansyöjänä olen tumman ystävä. Prosentteja on oltava mieluiten 85, mutta 70-prosenttinenkin kelpaa. Raakasuklaissa prosenttipitoisuus on usein alhaisempi. Maku on tietysti oleellinen tekijä herkkuhetken nautinnollisuuden maksimoimiseksi, mutta minuun vetoaa myös suutuntuma ja koostumus. Toiset raakasuklaat ovat napsahtavan kovia, toiset sormiinsulavan pehmeitä, osa jauhoisia, osa sileitä. Minua puhuttelevat erityisesti hieman pehmeämmät levyt, sillä kovemmissa maku ei jotenkin pääse niin hyvin esiin. Tällä kertaa suurennuslasin alla ovat Ombarin, CocoVin ja Rawrin suklaat.

Ombarilla on varsin laaja valikoima raakasuklaita. Hedelmäisten ja marjaisten suklaiden joukosta lempparikseni on kuitenkin noussut aika suurella ylivoimalla Probiotic Coconut. Koostumukseltaan se on täydellisen pehmeä ilman, että se sulaisi sormiin, eikä suutuntuma ole lainkaan jauhoinen. Siinä on kaikki sulassa tasapainossa. Kookos ei mielestäni maistu tässä sillä tavalla kookoksiselta, enemmänkin vain pehmeältä ja kermaiselta, joten uskoisin tämän maistuvan niillekin, jotka eivät erityisemmin kookoksesta välitä. Probiotic Coconut muistuttaa hieman Kinder-suklaamunia, ehkä levy maistuisi siis sellaisillekin, jotka eivät ennen ole raakasuklaisiin ihastuneet. 

CocoVin suklaat ovat varsin uusi tuote. Kahdesta mausta, Glorius Goji ja Magical Mint, testiin pääsi jälkimmäinen. Minttu on klassikkomaku suklaissa, mutta aina yhtä toimiva. Koostumukseltaan levy on selvästi tuota ylempää napakampi, sellainen sievästi napsahtava, olematta kuitenkaan jauhoinen. Yleensä valmiiden raakasuklaiden perusongelma on juuri tuossa: napsahtava koostumus tarkoittaa jauhoista suutuntumaa. Se on CocoVin suklaassa kuitenkin onnistuneesti vältetty. Näissä kiinteämmissä suklaissa maku ei tule niin voimakkaana esiin, mutta minttu on itsessään niin voimakas aromi, että tämä ei haittaa. Magical Mintin maistelusta jää sellainen tasapainoinen fiilis: kaikki on niinkuin pitääkin.

Rawr-merkin suklaista maistelussa oli Heatwave, eli chilillä ryyditetty raakasuklaa. Ihan alkuun on sanottava, että kerrankin chilisuklaa, jossa chili oikeasti potkii! Tämä sopii siis ainakin chilin ystäville. Polte tulee kuitenkin salakavalasti pienellä viiveellä, joten kannattaa ottaa maltilla seuraava palanen ;) Koostumus on pehmeähkö, mutta suutuntuma aavistuksen jauhoinen. Ei siitä silti miinusta tule, tässäkin on kaikki palaset tasapainoisesti kohdillaan. Lisäksi pidän kauniista kääreestä, jotenkin nuo lämpimät sävyt vetoavat heti minuun.
Tämän spektaakkelimaisen arvostelun jälkeen siihen toiseen asiaan: arvontaan! Lupailinhan, että kun sadan lukijan raja ylittyy, laitan pienen arvonnan vireille. Nyt se on ylitetty. Minulle tämä on hämmentävää. Puolitiessä täyttää huhtikuussa kaksi vuotta, enkä olisi osannut aavistaakaan blogin keräävän noin paljoa lukijoita. Kiitos paljon teille kaikille! Ihan mahtavaa!

Palkintona arvonnassa on teeman mukaisesti Ombarin Probiotic Coconut sekä ihastuttavan Kofeiinikomppanian hurmaava mansikka-suklaa-makukahvipussukka. Arvontaan voit osallistua lukijanani (tai liittymällä lukijakseni) vastaamalla seuraavaan kysymykseen:

Mikä on sinun lempparisi raaka- tai tavan suklaalevyistä?


Jätäthän kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, johon voin ottaa yhteyttä arvonnan päätyttyä. Kommentin voit jättää tähän postaukseen aina 17. maaliskuuta saakka. Arvonta suoritetaan mahdollisimman pian tämän jälkeen. Suklaanmakuista maaliskuuta, onnea arvontaan! :)

37 kommenttia:

  1. Tarkoituksena nyt ei sinällään ole osallistua arvontaan, vaikka nuo palkinnot oikein hyviltä kuulostavatkin (ja näyttävätkin), joten jätän jättämättä s-postini. ^^

    Parasta raakasuklaata on kuitenkin ihan itse valmistettu minttu-, pähkinä- tai kaardemummavanilijasuklaa. Etenkin, kun kaksi jälkimmäistä yhdistää pakuriteehen, johon on leikattu siivu sitruunaa, niin omnomnom!!!

    VastaaPoista
  2. Raakasuklaista parasta on itse tehty, perus-aineksina kaakaovoi, kookosöljy, carobjauhe ja kaakaonibsit. Jotenkin tykkään carobista enemmän :)
    Joukkoon vielä kookoshiutaleita.

    VastaaPoista
  3. Oma lempparini on Rawr appelsiinisuklaa. Se on aivan liian hyvää!

    paula_lennon@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Pidin aika pitkän lakon karkeista, suklaasta ym. makeasta, ja nyt olen huomannut, ettei liian makeat herkut maistu minulle yhtään, joten jos on suklaata niin se olkoon tummaa. Tällä hetkellä suosikkini on Maraboun Premium 70% cocoa mint. Siinä on ihana mintun maku eikä se ole liian makeaa. Kaakaonibsejä ostin muutama päivä sitten pienen pussillisen Punnitse&Säästä -myymälästä ja raakasuklaatakin olisi kiva kokeilla, jossei se olisi vaan niin kallista. :3

    Löytyykö blogistasi jotain herkullista reseptiä ei niin makeaan suklaakakkuun, btw? Eilen katsoin Pieni suklaapuoti -elokuvan ja sen jälkeen teki mieli suklaata. Isukkikin oli leiponut suklaakakun, mutta jo edellisenä päivänä sitä syöneenä tiesin, että se on liian makeaa minulle, joten jätin syömättä ja kirosin tekeväni omalle maulleni sopivaa syötävää heti kun hyvän ohjeen löydän... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ryde! Vähän vaikea sanoa, mikä on liian makeaa sinun makuusi, mutta kaivelin joitain suklaakakkuohjeitani. Suurin osa tuntuu olevan sellaisia mutakakkumaisia, suklaatäytekakkua en olekaan vielä tullut postanneeksi! :o Minä tapaan ronskisti vain vähentää sokerin määrää ohjeista, jos tuntuu, että muuten menisi liian överiksi. Toivottavasti näistä olisi jotain iloa!
      Tästä postauksesta löytyy ohje sacherille: http://aistitasolla.blogspot.fi/2011/07/megapostaus-vegaanisia-juhlaherkkuja.html
      Ja tämä mutakakku on ihan varmasti överimakea, mutta ehkä sokerin määrää voi koittaa vähentää: http://aistitasolla.blogspot.fi/2011/08/uunipaivan-satoa.html
      http://aistitasolla.blogspot.fi/2012/04/yksi-vuosi-ja-sanahirviokakku.html
      Vähän erikoisempi kaakku: http://aistitasolla.blogspot.fi/2011/10/purppurakakkua.html

      Raakakakut ovat ihania myös, eikä mielestäni lainkaan liian makeita. Tässä on linkit minttuiseen ja tavalliseen:
      http://aistitasolla.blogspot.fi/2011/08/ruokaa-rakkaalle.html
      http://aistitasolla.blogspot.fi/2011/06/herkkua-on-siina-monenlaista.html

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä! Tuo parass mutakakku vaikutti ainakin yksinkertaiselta tehdä (=ilman mitään erikoisaineksia) x) Taidan kuitenkin kokeilla vasta ensi viikonloppuna, sillä tällä viikolla on tullut herkuteltua normaalia enemmän... :3

      Poista
  5. Voi herttileijaa, ei tällasia sais tulla lukemaan kun on juuri herännyt päiväunilta nälkäisenä koulun jälkeen...! Tota kookosta olen muuten maistanut minäkin, ja olen samaa mieltä mausta - jos vertaa johonkin tavalliseen suklaapatukkaan (esim. Bounty), niin kookoksen maku on tosi erilainen ja paljon parempi :)

    Arvontaan on pakko osallistua, sillä mun makukahvit rajoittuu tällä hetkellä vain banaani-pähkinään eikä sitäkään jaksa aina herkkuhetkinä juoda :D Myös tietty suklaa kelpaa ;) Oma lempisuklaani on tällä hetkellä (ollut varmaan vuodesta 2011 saakka) se Lidlin 70%, missä on joukossa karamellihippuja. Pitkään aikaan en ole tosin käynyt ostamassa, mutta tiiän sen maistuvan edelleen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, se sposti... annisika ät hotmail.com :D Aina jotain unohtuu.

      Poista
  6. Lempparin raakasuklaista on tietysti itsetehty, johon livahtaa sekaan raastettua appelsiinin kuorta ja mielen mukaan rouhittuja pähkinöitä, esim. casheweita. Valmiista raakapatukoista tai -levyistä lemppari on Ombarin 72% probiotic suklaa, "normi"-suklaista kaikki minttuinen, After Eightit ja Maraboun minttukrokantti, nam!

    ja s-posti: sonja.h.lahti(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Pistitpä pahan kysymyksen, kun minä syön kaiken suklaan minkä vain eteeni saan.;D Enemmän kuitenkin pidän vaaleasta kuin tummasta suklaasta. Raakasuklaisiin en pahemmin ole vielä päässyt tutustumaan, joten en oikein osaa verrata niitä tavallisiin. Fazerin sininen nyt aina pitää pintansa.:)

    maistuisvarmaansullekin@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihana lukea, miten moni pitää itse tehdystä raakasuklaasta eniten :) Komppaan kyllä sen suhteen, itse tehden kun saa suklaasta juuri niin makeaa kuin haluaa ja makuvaihtoehtojakin on lukuisia.

    Suklaapala päivässä pitää mielen virkeänä ja herkkuhampaan tyytyväisenä :)

    VastaaPoista
  9. Yllättäen olen itse maistanut tähän mennessä vasta yhtä raakasuklaata. Ei siis pahemmin ole vertailukohteita... Sain joululahjaksi CocoVi:n raakasuklaan valmistuspakkauksen ja sitä tuli kokeiltua viime viikonloppuna. Mainittakoon se nyt lemppariksi, kun en paremmasta tiedä :P

    VastaaPoista
  10. Ombaria maistanut muutaman, en oikein vakuuttunut. Puhdistamon minttua kehuttiin paljon, mutta mielestäni se oli aivan kamalaa. Maku oli sinänsä hyvä, mutta koostumus aika karmea. Joten omatekemään menee. :)

    Leivontaan olen käyttänyt Pirkan luomusuklaata, ja silloin tällöin ostan Lidlin 81%, se on sopivan tujua!

    VastaaPoista
  11. Oiii, raakasuklaista herkkua on miusta Ombarin karpalo&mandariini (kahvin kanssa :D) :)) Tuota kookosta juurikin en oo uskaltanu maistella, kun oon pelänny että tulee kookos"överit" :D Mutta siun innoittamana ehkä seuraavan kerran uskallan kokeilla kookoksen makuista :) Myös puhdistamon mintturaakasuklaa on aika namia :)

    miukkako@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Minulla ei ole kokemusta valmiista raakasuklaista, sillä valmistamme omamme itse (herkkusisältöihin lukeutuvat mm. vanilja, hampunsiemenet ja kuivattu & jauhettu omena). Mutta näistä arvostelemistasi Probiotic Coconut kuulostaa eniten omaan makuun sopivalta :)

    jaana.konttinen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Raakasuklaat on niin namia! Välillä, kun haluan vaihtelua omille tekeleille, maistelen markkinoilla olevia ihanuuksia. Lemppareitani ovat mintulla maustetut Cocovin ja Puhdistamon suklaatit. Myös Ombarin mansikka on aivan ihana. Vihreän teen kanssa suklaa toimii aina! The Raw Chocolate Companyn Vanoffee vaaleamman namun tarpeeseen.

    jonna@indictus.com

    VastaaPoista
  14. Tylsä vastata, mutta lempparini on se joku sulkaapalanen minkä maistoin joskus messuilla enkä tullut koskaan kysyneeksi mitä se olikaan :( Hyvää oli, ehkä joskus törmään siihen uudestaan. Ne yhdet suklaacrispin suklaarasioissa jouluna on myös aika hyviä.

    kiia-@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Raakasuklaisiin ollaan vasta perehtymässä ja näitä viestejä lukiessa löytyi monta juttua kokeiltavaksi, joten suosikkia ei näistä vielä ole löytynyt.Tähän mennessä yx tosi hyvä on ollut Fazer tumma suklaa päärynällä ja mantelilla maustettuna ;-) keväisin terkuin Anne osoitteeeni mahkoset(@)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Olen maistanut valmiista raakasuklaista vain Puhdistamon mintunmakuista, ja se oli mielestäni hieman mautonta. Parhaat suklaat saa tosiaan itse tekemällä, upotan niihin vaikka mitä sekaan: kookosta, pähkinöitä, kuivattua aprikoosia, mustikkajauhetta, macaa, ashwagandhaa, kuivattua minttua, tocoa... Joka kerta tulee hieman erilaista!

    VastaaPoista
  17. Sähköposti unohtui: jonsku86()hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Conscious healthy heart ja mint hint, ombarin probiotic coconut ja the raw chocolate companyn vanoffee ovat ehdottomasti parhaimpia kaupasta saatavia suklaita. Osoitteeni on minttu_miettinen84@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Minttusuklaa parasta on, mutta muutkin suklaat tulee syötyä liian nopeasti.
    salakkala@hotmail.fi

    VastaaPoista
  20. Olen siitä kehnossa asemassa, että minulle käy mikä tahansa suklaa, oli se sitten raakaa tai ei. Ombarilta olen kokeillut vain tuota tummaa. Rakastan kookosta, eli tuota arvottavaa olisi ihana kokeilla!

    VastaaPoista
  21. Se 70%- minttusuklaa on ihanaa! :)
    //http://kahvikettu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. Uijui, ainaki se cocovin glorious goji oli hyvää. Ja just semmosta napsahtavaa!

    johanna.laurila2@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Hmmmmm. En ole koskaan maistanut mitään raakasuklaata, mutta voisin kuvitella tykkääväni, sillä usein tulee napsittua tummaa suklaata mummun jääkaapista ! :) Jos saan mainita minkä vaan suklaan niin Milkan tavallinen suklaa on just semmosta suussasulavaa ja makeaa :D

    veera.maattanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Heippa!

    Onneksi olkoon sadan lukijan rajan ylittämisestä, ja kiitos arvonnasta!

    Itse en ole koskaan Suomessa ostanut raakasuklaata kaupasta, mutta kotona teen raakasuklaata itse niin usein kuin mahdollista! Valitettavasti ratkean liian usein ostamaan "normisuklaata" kaupasta kun itse valmistetut suklaat ovat lopussa, joten pitää heti kokeilla suosittelemiasi tuotteita.
    Toivottavasti arpaonni suosii, tenttien lähestyessä enteilen kovaa suklaahimoa!

    Kiitos vinkeistä ja resepteistä (ja yleensäkin aivan MAHTAVASTA blogista).


    Terveisin,
    Mikaela

    mikaela_linna@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Täytyy tunnustaa, että raakasuklaat on vielä maistamatta... Aion kyllä pian tehdä tuohon puutteeseen muutoksen! Tummia tavallisia suklaita on tullut syötyä ja niistä Lidlin tummimpia (81% ja sillai) ehkäpä mieluiten.

    janni.ingman at gmail.com

    VastaaPoista
  26. Olen itsekin suorastaan suklaanarkkari ja maistellut jos jonkinlaista suklaata. En usko, että olen löytänyt vielä sitä täydellisintä suklaata, mutta ehdottomasti top10 -matskua olen maistellut :)
    Tällä hetkellä olen Espanjassa ja kahden kuukauden aikana en ole löytänyt vielä yhtään luontaistuote kauppaa jossa miun lempparimerkkejä myytäisiin. Hiukkasen surupuserossa siitä, mutta onneksi elämään mahtuu paljon muuta hyvää ja se ei kaadu suklaan puutteeseen. No okei.. en minä nyt ihan suklaatta täällä ole elellyt, mutta aikamoisia sokeripommejakin on varmasti tullut naposteltua (voiko niitá suklaiksi sanoa).

    Miun lemppareita ovat:

    ANANDA - Blissful banana & Mentally Mint
    LOVECHOC - Goji/Appelsiini
    Ja lähes kaikki OMBARIT

    .. Ja lähes kaikki muukin suklaa ;)

    Terkuin, Inna

    inka.immonen@gmail.com

    kirsikanmarjoja.blogspot.com

    VastaaPoista
  27. Lappeenrannan Cacao Flow:sta saa aivan älyttömän hyvää itse tehtyä raakasuklaata ja alakerran vege-kaupasta löytyy mukavasti muita vegaanisia suklaita. Viime vierailulla maistoin ensimmäisen kerran vegaanista valkosuklaata ja se oli taivaallista. Makuelämys tosin saattoi johtua siitä etten ollut syönyt valkosuklaata kertaakaan sen jälkeen kun jätin maitotuotteet. :D

    VastaaPoista
  28. ainiin unohtu

    maija_puhakainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Olen tykästynyt Rawr appelsiinisuklaaseen.

    idisca@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Cocovin minttusuklaa yllätti raikkaalla maulla ja hyvällä koostumuksella. Äitini joka ei tiedä raakasuklaista mitään, ihasteli mistä olen ostanut niin hyvää suklaata:) Kiitos samalla ihastuttavasta ja idearikkaasta blogista!
    maarit.tollander@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Tuo Cocovin minttusuklaa on yllättävän hyvää ollakseen valmis-raakasuklaata, joista en yleensä kauheasti perusta! Lempisuklaani on Fazerin salmiakkisuklaa (äääää) ja Pirkan minttusuklaa :)

    VastaaPoista
  32. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)15. maaliskuuta 2013 klo 7.37

    Appelsiiniriisisuklaa on suosikkini, raakasuklaata en ole vielä maistanut.

    VastaaPoista
  33. Aino / satinworship@gmail.com16. maaliskuuta 2013 klo 21.31

    Rakastan raakasuklaata, ja ehdoton suosikkini kaupan raakasuklaista täytyy olla Conscious-merkin Cherry Christmas, jota sain viime jouluna lahjaksi. Oli mielettömän hyvää ja ihanan kirsikkaista.

    VastaaPoista
  34. Suklaasuosikkeja on kyllä vaikka kuinka monta, mutta esim. Vivanin piparminttutäytesuklaa on todella hyvää... Raakasuklaa tulee useimmiten tehtyäa itse, mutta Conscious-merkin suklaatkin maistuvat. ctgn257 (a) gmail.com

    VastaaPoista