sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Juustolevite raakaan makuun


Erilaiset levitteet ja kastikkeet ovat raakaruuan helmiä. En koskaan ole ollut erityisemmin lehmäjuuston ystävä, mutta itse tehty pähkinäjuusto maistuu. Alunperin juusto-ohje on bongattu kivasta Pata sydän Kattila -blogista, mutta varioin reseptiä hieman. Voit itse säädellä koostumusta mielesi mukaan lisäämällä vettä, minä tein tuollaista levitteeksi sopivaa. Levitteen ohella juustoke toimii myös salaatin lisukkeena tai vaikkapa papupihvien seuralaisena. Alunperinhän minun piti postata myös pihviohje, mutta sepä ei tänään toiminutkaan samalla tavoin kuin aiemmin, vaan mureni ihan tuhannen palasiksi. Viimeksi olivat niin koossapysyviä ja kiinteitä! En tiedä mikä meni vikaan, mutta testailu jatkuu. Hyviä ne olivat joka tapauksessa! 

Pahuksen pihvit!

Pähkinäjuusto (pienehkö annos)

½ dl cashew-pähkinöitä
½ dl auringonkukansiemeniä (voit käyttää myös pelkästään pähkinöitä)
1 rkl seesaminsiemeniä
1 dl hapankaalta
1 rkl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua
1 rkl ravintohiivahiutaleita
½ tl herbamarea tai ihan vain laadukasta suolaa 
tiraus (maun mukaan) vettä

Liota pähkinöitä ja siemeniä muutama tunti, jonka jälkeen huuhtele huolellisesti. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kippoon ja surauttele tasaiseksi, sattumia saa toki jäädä. Lisää vettä jos haluat juoksevampaa.

6 kommenttia:

  1. Pähkinäjuustot ovat tosi hyviä;ja niissä on oikeastaan sekin hyvä puoli että voi syödä(minä ainakin)vain vähän kerralla.Lehmänmaitotuotteista en minäkään välitä,mutta käytän välillä pientilojen vuohen-ja lampaanmaidosta tehtyjä juustoja.

    VastaaPoista
  2. Oi nams! Pitää matkia tätä joku pv! Mutta luenko oikein, hapankaalia? Enpä ole tullut edes ajatelleeksi että sitä voisi sekaan upottaa??

    VastaaPoista
  3. Jael, totta, ei niitä tule kippokaupalla kerralla syötyä :) Vuohen- ja lampaanmaitojuustot pientiloilta ovat varmasti ihan toista tavaraa kuin markettien perus lehmäjuustot!

    Liisa, ihan oikein luit :) Hapankaali sopii yllättävän hyvin pähkinäjuustoon, sillä se tuo sellaista hapatettua, juustomaista makua hiivahiutaleiden lisäksi.

    VastaaPoista
  4. Mistä noita hiivahiutaleita voisi saada kätevästi? o.O En ole itse ainakaan missään törmännyt. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä myydään useimmissa luontaistuotekaupoissa, esimerkiksi Lifessä. Itse tilaan FitnessFirstiltä, jossa ovat edullisimpia:
      http://www.fitnessfirst.fi/fi/marigold-ravintohiivalastut-125g.html

      Poista
  5. Kiitos tiedosta! Ehkä kyseinen tuote löytää tiensä vielä tämänkin kokin kaappiin. :)

    VastaaPoista