maanantai 27. toukokuuta 2013

Jalkaterän vahvistamisesta

Viime kesänä jouduin tiukan paikan eteen liittyen pieneen loukkaantumiseen ja sen vaikutuksista liikkumiseen. Ajattelin jakaa hieman ajatuksia siitä, loukkaantumisen jälkihoidosta sekä jalkaterän lihaksistosta.


Iso osa viime heinäkuuta meni vastentahtoisessa juoksukiellossa. Onnistuin kaatumaan koko painollani siten, että nilkka ja jalkaterä vääntyivät alleni, saaden aikaan jonkinlaisen venähdyksen. Aluksi jalka ei tuntunut erityisen kipeältä ja ajattelin, että pikkuhaaverihan tämä vain, pitäen koko ajan sormia ristissä toivoen kivun pysyvän lievänä (ts. siedettävänä). Kaatumispäivän iltana noustessani autosta jouduin kuitenkin kohtaamaan sen, mitä salaa pelkäsin - jalkaterä ei antanut laskea painoa ollenkaan päälleen ja pystyin kävelemään vain vaivalloisesti. Oli pakko hyväksyä tosiasia, eikä se käynyt helposti. Fyysistä kipua pahempaa oli se polte sisällä. Tuntui niin pahalta, että tuuperruin itkuun keskellä kauppaa, ja minä jos kuka vältän julkista itkua kuin ruttoa. Pian jalkaterä alkoi tuntua samalta kuin taannoisen rasitusvamman aikaan. Tässä vaiheessa oli jo selvää, etten juoksisi useaan viikkoon, ja ensimmäinen reaktio itkun sekä toivottomuuden jälkeen oli lamaannus. Jo juoksukiellon kanssa olin keskellä epämukavuusaluetta, mutta ympärille viskattiin vielä kymmenmetriset muurit, kun siellä oltiin vailla minkäänlaista tietoa ajallisesta kestosta.

Kuten useimmille, elämäni peruspilarit rakentuvat levon, ravinnon ja liikunnan ympärille. Tähän voitaisiin tietysti lisätä vielä sosiaalinen ulottuvuus, joka jollain tapaa liittyy kaikkiin Pyhän Kolminaisuuden alueeseen. Jokainen alue on yksinään riittämätön ja liiallisena mahdollisesti haitallinen. Tasapainoisena kokonaisuutena ne ovat enemmän kuin osiensa summa. Koska juoksu on minulle se kaikkein omin liikuntalaji, tuntuu juoksukielto tyrmäysiskulta tasapainossa. Juostessa olen aivan erillä tapaa elossa ja ilman sitä horjahdan heti. Todellinen henkisen kasvun paikka.

Alkujärkytyksen jälkeen en kuitenkaan jäänyt toimettomana makaamaan sänkyyn. Rasitusvammasta oppineena aloin jälleen verryttelemään säännöllisesti jalkapohjien lihaksia erilaisin täsmäliikkein, joita joka ikisen kannattaisi tehdä. Niitä ovat esimerkiksi varpaiden heilutukset, haritukset, varpaillenousut ja erityisesti jalkaterän lyhennykset (viereisessä kuvassa).Paljasjalkailu toki kehittää niitä yhtä lailla, mutta tueksi on hyvä opetella nuo muutamat perusliikkeet. Jalkapohjaa voi myös hieroa tennispallon avulla, rullaamalla sitä jalalla lattiaa vasten - sen oikein tuntee, miten lihakset renoutuvat ja veri alkaa kiertää! Lisäksi otin päivittäin terapeuttiset annokset MSM-jauhetta. Melko pian kivut vähenivät niin, että saatoin ongelmitta tehdä kävelylenkkejä. Kun päiviä ei voinut rytmittää aamuisilla juoksulenkeillä tein monesti joogaharjoituksia, mutta myös lihaskuntoa ja tietysti kävelyä koiran kanssa. Toisin sanoen rikoin rutiinin, ja yllätyksekseni se tuntuikin aivan hyvältä. Alun "elämää ei ole ilman juoksua"-mentaliteetti olikin muuttunut laajentuneeseen näkemykseen, että muutenkin voi tulla hyvä päivä. Opin joustamaan. Huomasin, että vaikka tapa olisikin hyväksi havaittu, itselle sopiva ja nautintoa sekä mielihyvää tuottava, tekee hyvää välillä myös kurkata sinne aidan toiselle puolen. Jos ruoho ei olekaan siellä vihreämpää, tuntuu pienen syrjähypyn jälkeen vain entistä paremmalta palata siihen omaan kiintymykseen.
Olemme aika paljon jaloillamme, mutta harva muistaa treenata jalkaterän lihaksia.


Tämän lyhyen toipumistarinan ja itsetutkiskelun jälkeen haluan kuitenkin vain muistuttaa, että hyvät ihmiset verrytelkää niitä jalkaterän lihaksia! Nuo linkkaamani verryttelyvinkit ovat erittäin hyviä ja niitä saisi tehdä useamman kerran viikossa, ellei ihan joka päivä viitsi. Pieni verryttelytuokio ei kuitenkaan syö aikaa päivästä kuin kymmenisen minuuttia, mutta maksaa vaivan. Jalkoihimme kohdistuu päivittäin suuri määrä rasitusta liikkuessamme paikasta toiseen, mutta silti erityisesti tuo pieni jalkaterän alue jää monilla kokonaan huomioimatta. Jalkapohjan, nilkan ja päkiän alueet vaikuttavat polviin, lantioon, koko ryhtiin, ja monet vaivat voidaan ennaltaehkäistä pelkästään sen alueen lihasten harjoitteilla.

Keho, jossa elämme on luonnollisin kulkuvälineemme - siis tehty liikkumaan. Matka taittuu paremmin, kun kulkuväline on kunnossa. Sitä kuntoa voidaan ylläpitää jatkuvalla huollolla.

Kuvissa ikiliikkujakoirani Aik talvileikeissä. Kuvat ottanut pikkusiskoni

7 kommenttia:

  1. Ihana Aik:) Mielenkiinnolla luin tämän postauksesi.Minulle on tullut paljon jalkaterän ongelmia,johtuen siitä että vuosia sitten Helsingissä leikattiin vaivaisenluuni,todennäköisesti ei niin hyvin,ja se aiheutti kaikenlaisia ongelmia vasempaan jalkaterääni ja myöhemmin myös oikeaan. Sen vuoksi teenkin paljon jalkateräharjoituksia.Esim.bussissa istuessa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aik on kyllä melkoinen veijari :) Mukava kuulla, että teksti kiinnosti. Mielenkiintoista kuulla myös omia kokemuksiasi, vaikka vaivat ovatkin ikävä seuralainen. Tuo onkin totta ja hyvä, että harjoitteita voi tehdä melkeinpä missä vain! Bussimatkatkin hyödyksi :)

      Poista
  2. Minusta on hieman huolestuttavaa, jos muutaman viikon tauko aiheuttaa noin suuria tuntemuksia. Aktiivisen harrastajan kunto ei tuossa ajassa tipahda eikä ne lenkkipolut mihinkään katoa. :) Taisi olla onni onnettomuudessa, kun taisit itsekkin hoksata jonkun vinouman ajatusmaailmassasi. Juoksu on hieno harrastus, mutta joka viikkoisena aktiviteettinä sekin alkaa tuntua puulta. Anyway, mielenkiintoinen postaus !

    Ps. Tää tohelo oli viimee kesänä kolmesti juoksukiellossa. Satutin nilkan muun muassa tippumalla puusta ja kaatumalla skeittilaudalla.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Huoli ei niinkään ollut kunnon romahtamisesta, vaan harmitus tuli siitä, että nautin juoksulenkeistä enemmän kuin mistään muusta liikuntamuodosta. Yhdenlaista terapiaa sekin, mutta joskus on syytä vähän tarkastaa näkökulmaa.

      Auts, harmittavia tuollaiset loukkaantumiset! Onneksi nilkkasi taitaa kuitenkin olla jo ihan kunnossa :)

      Poista
    2. Ja lisätään vielä, että en tuolloin tiennyt, että vaiva kestää vain noin kuukauden päivät - se kun olisi voinut kestää jopa kuukausia. Paranemisen kanssa täytyy aina olla maltillinen, ettei mene pahentamaan asiaa.

      Poista
  3. Ymmärrän niin hyvin nuo tuntemukset silloin, kun rakas liikuntaharrastus jää katkolle. Jos on luonnostaan liikkuvainen ja nauttii liikunnan tuomasta mielihyvästä, onhan se vähän kuin olisi herkkulakossa, jonka päättyminen ei ole omissa käsissä. Toisaalta olen itsekin oppinut tällaisissa tilanteissa melkein eniten: joustavuutta, kärsivällisyyttä ja luottamusta. Ja hyvä muistutus pienten mutta tärkeiden lihasten jumpasta! Toivottavasti lenkkisi taittuvat taas entiseen tahtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Herkkulakkovertaus osui kyllä naulan kantaan! Eikö se mene jo vanhan sananlaskunkin mukaan niin, että mikä ei tapa, se vahvistaa? :)

      Poista