torstai 3. huhtikuuta 2014

Kookosjugurtti

Muistatteko vielä pähkinäjugurtin? Olen taas innostunut hapattelemaan omat jugurttini ja tehnyt muutamia eriä kookosmaidosta. Siitä tulee ihanan pehmeän makuista ja sileää jugea! Kookosmaidon tulisi olla mahdollisimman sileää koostumukseltaan, ja tähän tarkoitukseen olen havainnut parhaimmaksi Santa Maria -merkin maidon. Lisäksi olen jatkanut sitä yleensä makeuttamattomalla (luomu)soijamaidolla, joka hieman keventää lopputulosta. 


Kuten aina jugurtin teossa, on hygienia ehdottoman tärkeää. Lasipurkit siis kannattaa kiehauttaa ja muutenkin käyttää vain puhtaita välineitä.

Kookosjuge

2 dl kookosmaitoa
1-1½ dl soijajuomaa tai muuta kasvimaitoa tai kookosmaitoa
1 maitohappobakteerikapseli

Kaada maidot kiehautettuun lasipurkkiin ja ripottele sekaan maitohappobakteerikapselin (kamala sanahirviö :D) sisältö. Sekoita hyvin, maidonvaahdotin on tähän täsmäase! Sulje kansi kevyesti ja laita esimerkiksi uuniin hapattumaan noin vuorokaudeksi. 
Maustamisvinkki: Cocovin uudella banaanijauheella saa jugurttiin todella herkullisen twistin! Tulee ihan mieleen banaaniviilis, joita lapsena syötiin. :)


5 kommenttia:

  1. Mun on jo pitkään pitänyt tehdä pähkinäjogurttia, mutten oo vielä saanut aikaiseks. :D Äiti osti just pari purkkii noita ''sanahirviö''-kapseleita, joten ois ainakin ainekset valmiina.

    VastaaPoista
  2. Munkin on pitkään pitänyt tehdä jugurttia, ehkä kookoksen kanssa saankin aikaiseksi kun pähkinät on mulle vähän liian raskaita. Mutta minkä takia se pitää laittaa just uuniin kun käsitin että ihan huoneenlämmössä kuitenkin hapatellaan?

    VastaaPoista
  3. Uu, pitääpä kokeilla kookosversiota. Tein cashewjugua hetki sitten, ja siitä tuli oikein hyvää. Sekoitin joukkoon kypsää banaania, nam. Enpä olekaan hoksannut, että uuni voisi olla hyvä hapatuspaikka.

    Tuleeko tällä ohjeella lirua vai ihan semmoista normaalipaksuista jugua? :) Mietin vaan, että pitääkö lisätä esim. kookosjauhoa, jos haluaa vähän paksumman koostumuksen.

    VastaaPoista
  4. Olen kerran kokeillut tehdä kookosjugurttia,mutta se ei tullut mitenkään paksuksi,kuten olin toivonut.Entä tuo sinun?

    VastaaPoista
  5. Iina, kannustan ehdottomasti kokeilemaan! :) Jugurtti valmistuu ihan itsestään, eikä alkuvalmistelutkaan paljoa vaadi.

    Jaana, huoneenlämpö lienee se oleellisin tekijä, mutta minä tykkään lykätä purkin uuniin, koska siellä se ei ole tiellä. Toisaalta olen elänyt luulossa, että se olisi hyvä myös suojata suoralta valolta, mutta tämä voi olla ihan väärää tietoa.

    Hosuli ja Jael, melko lirua tuli tästä. Kookosjauho voisi olla hyvä lisä, mutta siitä tahtoo jäädä sellainen hieman karkea suutuntuma. Ehkä ihan kookoskermaa käyttämällä tulisi paksumpaa, se ainakin viilentyessään jämäköityisi. Mutta hyvältä tämä maistui, sitä ei voi kiistää! :)

    VastaaPoista