maanantai 24. helmikuuta 2014

Marja-talkkunahyve

 Lapsuudenkodissani syötiin usein - ja tänäkin päivänä toisinaan - talkkunaa. Ihan suurimoista puuroksi keitettynä ja isolla voisilmällä, talkkunajauhoja en tiennyt edes olevan. Muistan pienempänä ihmetelleeni, kun talkkuna oli monille ikätovereilleni täysin vieras ruoka. Aikuisiällä puolestaan olen ihmetellyt, miten monen inhokkiruoka se tuntuu olevan. 


Alunperinhän talkkuna tehdään joko ohrasta tai kaurasta. Käytettävä vilja ja jauhatusaste vaihtelee alueittain. Noin vuosi sitten olin talkoolaisena erään hihhulifestarin hyvinvointitapahtuman joukoissa ja päädyin lähes koko päiväksi tuuraamaan Sunspeltin ständille. Tuolloin tulin ensimmäistä kertaa törmänneeksi spelttitalkkunaan, vaikka speltti noin muuten hyvin tuttu aines olikin. Tuurauskeikan päätteeksi itse toimitusjohtaja antoi minun valita ständin tuotteista mitä vain kiitokseksi, enkä epäillyt tarttua talkkunajauhoihin ja lakuihin. Sitä olen ripotellut sitten puuron sekaan ja leivontaan, kunnes vasta hetki sitten muistin, että siitähän voisi tehdä yhtä perinneherkkua, talkkunahyvettä.

Alkujaanhan hyve on käytännössä kermarahkaa marjoilla ja talkkunajauhoilla, mutta maidottomassa keittiössä on onneksi vaihtoehtoja. Talkkuna tekee lopputuloksesta ruokaisamman ja antaa makuun mukavan paahteisen vivahteen.

Marja-talkkunahyve

1 prk vaahtoutuvaa soijavispiä
1 pkt pehmeää tofua
3 dl marjoja (käytin puolukoita ja hieman mustikoita)
maun mukaan (kookos)sokeria
1 tl vaniljaa

Vatkaa vispi sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää tofu ja vatkaa sekaisin. Riko hieman marjojen rakennetta ja vispaa kaikki loput ainekset sekaan.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Punajuurisalaatti ja vastaus haasteeseen


Vietetään vasta helmikuun viimeistä kokonaista viikkoa, mutta tiet ovat loskaisen märkiä ja päivät räntäsateisia. Kertakaikkisen outo talvi. Koirakin tiputtelee karvaa kovaa kyytiä, niin kuin kesälaitumille olisi suuntaamassa. Juurekset ovat onneksi vielä pitkään sesongissa, ja punajuuriohjetta olisi luvassa. Punajuuri ja omena ovat klassikkoyhdistelmä, ja aina kivempaan suuntaan mennään, kun ne kiedotaan pehmeään kastikkeeseen. Tofusta saa aikaan majoneesimaisen soosin. Lopputuloksena on maistuva lisukesalaatti vaikkapa paistetulle tofulle tai marinoiduille pavuille. Kuvat ovat valitettavasti synkeän talvisia ja värähtäneitä. 


Punajuurisalaatti

2 keitettyä punajuurta
omena

"Majoneesi":
200 g (2/3 pkt) pehmeää tofua
1 valkosipulin kynsi
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl (kookos)sokeria
loraus hyvää oliiviöljyä
suolaa, musta- ja valkopippuria
(ravintohiivahiutaleita)

Kuutioi punajuuret ja omena, heitä kippoon. Soseuta "majoneesin" ainekset sileäksi ja sekoita punajuurten ja omenien sekaan. Mausta mieluiseksi ja anna tekeytyä hetki ennen tarjoilua.

Iina haastoi minut 11 kysymyksen ja faktan haasteeseen. Olen vastannut useampaankin otteeseen tuollaiseen, ja aiemmat löytyvätkin haasteet ja tunnustukset -tägin alta. Skippaan siis suosiolla faktat minusta, koska niitä nyt on jo aika paljon lueteltu aiemmin, mutta kysymykset onneksi vaihtelevat aina. Jatkohaastamisen kuittaan heittämällä samat kysymykset Heidille, saat myös keksiä ne 11 faktaa.

1. Mistä blogisi nimi tulee?
Heti alkuun kunnon metatason kysymys. ;) Tavallaan blogin nimi viittaa sellaiseen jatkuvaan kasvuun ja eteenpäin kulkemiseen, toisin sanoen keskeneräisyyteen ihmisenä. En usko, että ihminen on koskaan "valmis", vaan tavoitteet, kehittyminen, oppiminen ja eteenpäin meneminen ovat tekijöitä, jotka tekevät elämästä mielekästä. Tai siis aina voi oppia lisää. Äh, vaikea selittää! En tarkoita sellaista negatiivisuuden mustaamaa puurtamista ja puskemista, vaan positiivisessa mielessä haasteiden, innostuksen, jännityksen, onnistumisten ja toisaalta myös takapakkien tasapainoa. Aina matkalla jonnekin/ minne ikinä päätyykin/ on puolitiessä jostain.

2. Suosikkielokuvasi?
Voi niitä on monia! Esimerkiksi Fight Club, Wristcutters: A Love Story, V for Vendetta, American History X, Nightmare before Christmas, Pan's Labyrinth, Edward the Scissorhands, Dancer in the Dark...

3. Lempiruokasi ja -juomasi?
Niitäkin on monia, terveisin herkkusuu. Oikeastaan ne vaihtelevat paljon. Tällä hetkellä ruuista mainitaan vaikka mausteinen bataatti-linssisosekeitto, siipan tekema tofucurry (terveisiä vaan sinne ruudun toiselle puolen) ja marinoitu tofu kookosöljyssä paistettuna esimerkiksi palsternakkamuusin kanssa tarjottuna. Suhteellisen simppeliä perusruokaa. Juomisista ra-kas-tan hyvää kahvia soijajuomalla mmm.

4. Suosikkiharrastuksesi?
Saako vastata keittiöpsykologia? :D Entä kahviloissa norkoilu? Ruuanlaiton ja leivonnan lisäksi liikkumiset, erityiseksi juoksu, vaikka sen kanssa onkin ollut nyt vähän kapuloita rattaissa, mutta kyllä sitä taas kohta radalla ollaan. Myös piirtäminen, vaikka taitoni rapistuvatkin koko ajan aktiivisen käytön puutteessa.

5. Valehteletko usein?
En.

6. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaasi yhden biisin, minkä biisin valitsisit ja miksi?
Tekisi mieli vastata Placebon Broken Promise tai Radioheadin Exit Music, mutta autiolla saarella olisi parempi olla jotain muuta kuin nyyhkyveisuja. Miksaisin yhteen Pulpin We can Dance again sekä Gogol Bordellon Through the Roof 'n' Underground -biisit ja niiden aiheuttamassa inspiraatiomyllerryksessä joko a) uisin mantereelle tai b) kehittelisin jonkin sortin lautan, joka helpottaisi matkaa. Tai voi myös olla, että noiden biisien myötä olisin vain niin valtavan endorfiinihumalassa, että nauttisin autiolla saarella olemisesta niin, etten edes haluaisi pois sieltä. Siinä tapauksessa joku järkyttävä inhokkiveisu voisi ollakin parempi ottaa mukaan...

7. Mitä pelkäät?
Oman tai läheisen terveyden romahtamista. Maapallon kantokyvyn pettämistä. Karhuja ja punkkeja.

8. Suurin unelmasi?
Kasvattaa siivet, joilla lennellä menemään sekä halutessa muuntautua esim. ketuksi tai Wolverineksi tai öö joksikin linnuksi.. terveisin, Anni 23 v. Jos vakavasti puhutaan, niin valmistuminen on tällä hetkellä yksi tekijä, jota tavoittelen, ja sitä kautta sellaiseen duuniin pääseminen, josta olen vuosia unelmoinut. Terveenä pysyminen, se on tärkeää aina.

9. Jos voittaisit miljoona euroa, mitä ostaisit ensimmäiseksi?
Tatuointeja... Ruokaa. :D En tiedä, mitä ostaisin. Ihan ensimmäiseksi antaisin siitä osan perheelle.

10. Kuka on esikuvasi?
Äiti. 

11. Unelma-aamiaisesi?
Joku ihana ranskalainen brunssi, ehkä. Pidän kyllä joka-aamuisesta smoothiestani, johon olen suorastaan jumahtanut. Nyt unelmoin esimerkiksi tästä Outin pähkinäpuurosta vaikkapa mantelimaitoon haudattuna sekä soijalattesta. Oh my, siinäpä olisikin match made in heaven... :P~~ 

torstai 13. helmikuuta 2014

Gluteenittomat kaura-suklaakeksit


Alunperin leivoin nämä keksit marraskuun lopussa ystävän syntymäpäiville, mutta kaiken muun tohinan keskellä ohje jäi luonnoksiin odottelemaan. Näin ystävänpäivän lähestyessä ajattelin kaivaa sen taas esiin ja laittaa jakoon, ehkä joku haluaa yllättää läheisen pellillisellä keksejä. :) Ystävän haluaa tietysti säästää vatsanpuruilta ja turvotukselta, jolloin voi käyttää gluteenittomia aineksia. Mikäli gluteenittomuuden kanssa ei ole niin nuukaa, voi jauhoina käyttää ihan mitä jauhoja haluaa ja hiutaleiksikin käy aivan tavan kaurahiutale. Jos keksit tuntuvat liian arkisilta, kokeile ihmeessä näitä suklaafondanteja. "Niin saat palkinnon: jumalaisen nautinnon..", vai miten eräässä hävyttömässä biisissä laulettiinkaan... :D


Kaura-suklaakeksit (n. 16 keksiä)

3 ½ dl gluteenittomia jauhoja (käytin tattari ja riisi)
1½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl kookossokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljaa ja kanelia
2/3 dl öljyä (käytin sulaa kookosöljyä)
1 - 1½ dl vettä
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Rouhi suklaa. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita kosteat aineet, yhdistä seokset ja sekoita hyvin. Lisää tarvittaessa vettä. Ota taikinasta ruokalusikalla nokareita ja pyörittele ne palloiksi leivinpaperille, littaa kekseiksi. Paista uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Jäähdytä ritilällä.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Hapankaalipiirakka


Olipa kerran valtava hapankaalipurkki. Neiti A. oli sen kaupasta tuonut edellisen purnukan loputtua, kun suurena hapankaalifanina tämä tulee kuluttaneeksi noin saavillisen viikossa. Neiti A. avasi hapankaalipurkin ja söi siitä joitain kertoja, kunnes lähti monen päivän ajaksi Tampereelle, jättäen tuon purkin jääkaappiin odottamaan. Palatessaan matkoilta, ateriaa odottaessaan, upottaessaan haarukan hapankaalin pehmeän mehukkaisiin suikaleisiin ja kauhoessaan niitä intohimolla suuhunsa, neiti huomasi maussa jotain outoa. Vienoa hapokkuutta, mutta hapankaalille epätyypillisellä tavalla. Pieni epäilys hiipi neidin mieleen ja totesi, että asialle oli jotain tehtävä.


Näin siis pääsi käymään, hapankaaliin oli tullut mieto käyneen maku, mutta ei niin häiritsevä, etteikö sitä ruuanlaittoon olisi uskaltanut käyttää. Korostetaan vielä, että minulla ei koskaan ole hapankaali päässyt pilaantumaan, sen verran nopeasti purkit tyhjenevät! Olinkin hieman yllättynyt tästä keissistä. Ei muuta kuin kädet jauhopussiin ja piirakkaa tekemään. Tämä ohje on muodostunut perinteiseksi isänpäiväpiiraaksi - isäni kun ei makeaa syö, mutta hapankaalta senkin edestä. Taisinkin aikoinaan isältä oppia tuon mielipiteitä jakavan kaaliruoan arvostamisen. Piiras on helppo tehdä ja makoisa suolapala heille, jotka eivät nokkaansa hapankaalille nyrpistä. :)

Piiras päivänvalossa vs. keinovalossa
Hapankaalipiiras

Pohja:
1½ dl kaurahiutaleita
3 dl spelttijauhoja
1½ dl soijajugurttia + 1 dl vettä
½ dl hyvää öljyä
noin 1/3 pkt hiivaa
ripaus suolaa

Täyte:
400g hapankaalia
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
1 rkl (kookos)öljyä
2 rkl hunajaa tai siirappia
2 dl soijajugurttia + tiraus vettä
mausteita: mustapippuria, chiliä

Tee ensiksi pohja. Sekoita soijajugurtti ja vesi, lämmitä ne kattilassa kädenlämpöiseksi. Liota hiiva sekaan. Lisää kaikki loput ainekset ja jätä kohoamaan liinan alle siksi aikaa, kun teet täytteen. 
Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä öljyssä pannulla muutama minuutti, lisää sitten hapankaali ja kuullota viitisen minuuttia. Lisää hunaja ja mausteet, hauduta toiset viisi minuuttia. Maista, että makeus, suolaisuus ja muut mausteet ovat tasapainossa. 
Painele pohjataikina öljyttyyn piirasvuokaan. Kippaa haudutettu hapankaali-sipuliseos pohjalle ja asettele tasaisesti ympäri vuokaa. Notkista soijajugurttia tilkalla vettä ja kaada hapankaaliseoksen päälle. 
Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna hyytyä hetki ennen tarjoilua.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Gluteenittomat Runebergin tortut

Otsikoin tämän tekstin "Alternative Runeberg's tortes", mutta jonkin itsesensuurin vallassa päädyin lopulta perinteisempään, tylsempään kuvaavampaan otsikkoon. Vaihtoehtoruunarit ovat kuitenkin postauksen pointtina - gluteenittomana ja eläimettömänä. Tulin tehneeksi ehkä parhaimmat runebergin tortut, mitä olen ikinä maistanut. Liputan kyllä vahvasti edellisvuoden raakaversioille, mutta kypsennetyistä nämä ovat olleet maistuvimmat. Kaiken lisäksi nämä ovat todella helppotekoiset. Kuvausversion kreemi ei ole esteettisin mahdollinen, sillä kokeilin laiskan kokin kreemiä sekoittamalla kookosjauhoa, vaniljaproteiinijauhetta, sitruunamehua ja vettä. Ihan ok, mutta suosittelen käyttämään esimerkiksi pähkinäkreemiä tai vatkattua kookoskermaa. Taikina on pienehkö ja siitä tulee kuusi silikoniseen muffinivuokaan tehtyä torttua. Jos käytät runebergintorttuvuokaa, kannattanee annos tuplata.


Gluteenittomat Runebergin tortut 
(6 muffinin kokoista leivosta)


1 dl öljyä
1 dl kookossokeria
1 dl soijajugurttia TAI chia-hyytelöä*
1 dl mantelijauhetta
1 dl tattari- tai riisijauhoa
½ dl kookosjauhoa
1 tl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa ja kanelia
½ tl suolaa
muutama tippa karvasmanteliöljyä

Kostutukseen vahvaa kahvia tai laimennettua punssia

Mittaa öljy, kookossokeri, soijajogurtti tai chia-hyytelö, psyllium, mausteet ja karvasmanteliöljy kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan. Lisää loput ainekset ja vatkaa taas voimakkaasti pari minuuttia. Jaa taikina esimerkiksi silikonisiin muffinivuokiin ja paista 190-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Jäähdytä, kostuta ja tee keskelle pieni kolo hilloa varten. Täytä sokerittomalla hillolla tai tee hillo itse vadelmista, mustaherukoista, taateleista ja chia-siemenistä. 
Koristele kreemillä, suosittelen cashew-kreemiä. Sekä hilloon että kreemiin löytyvät tarkemmat ohjeet alla olevista ohjeista.

*Chia-hyytelön voi tehdä paria tuntia aikaisemmin vispaamalla sekaisin 1 dl vettä ja 2 tl chian siemeniä.

Aiemmat ruuneperit: