lauantai 24. tammikuuta 2015

Viljaton kattaus ja gluteeniton pizzapohja

Hetken jo luulin jollakin korkeammalla taholla olleen näppinsä pelissä, kun ruokabloggaajan pahimman motivaatiopulan aikaan postiluukusta kolahti painotuore reseptikirja. Ei se tietenkään minkään metafyysisen olennon tekoja ollut, mutta mitä parhaimpaan saumaan se kuitenkin sattui.


Torkkuja ja nokkosia -blogistakin tutun Emmi-Liia Sjöholmin Viljaton Kattaus -esikoisteosta* selaillessani ensimmäinen mieleen tuleva adjektiivi on avara. Teos on kaunis, visuaalisesti erittäin miellyttävä ja selkeä. Kuvat ovat harmonisia ja herkullisia. Avara teema ulottuu myös resepteihin, joita voisi kuvata sanalla yksinkertainen. Useimpiin resepteihin tarvitsee vain kourallisen raaka-aineita, ja nekin voi helposti löytyä jo valmiiksi kaapista.


Erityisesti pidän Viljaton kattaus -teoksen aamuun, makeisiin ja leipiin painottuvista jakeista. Toki pääruoat, lisukkeet ja muutkin kategoriat tulevat käyttöön, mutta ensin mainituista innostuin eniten. Alkuun olin hieman epäileväinen, saako vegaani kirjasta oikein mitään irti, mutta moni resepti on kyllä vegaanisesti toteutettavissa. Hieman harmittelin leipäpuolella runsasta kananmunien käyttöä, mutta taidan vielä kokeilla, miten kananmunan korvaaminen onnistuu. Aion kokeilla ainakin gluteenittomien pitaleipien tekemistä ilman kananmunaa. To do -listalle menivät myös valmiiksi vegaaniset minttupuffeteja mukailevat keksijäätelöt sekä appelsiini-kaakaosmoothie. Lisäksi minusta oli mukava lukea Sjöholmin omasta tarinasta liittyen noudattamaansa ruokavalioon.

Sjöholmin Viljaton kattaus -teoksen ohjeen mukaan tehtyä chia-vispipuuroa. Niin hyvää!

Yksi vakkarireseptikin kirjasta on ehtinyt jo löytyä: chia-vispipuuro. Ihan mahtavan hyvä ja maistuva aamiaisohje! Päädyin kokeilemaan myös pizzan valmistamista Emmi-Liian ohjein. Olen syönyt pitsaa viimeksi valehtelematta aika monta vuotta sitten, enkä oikeastaan edes tiedä, miksen sitä ole tullut tehneeksi. Teoksessa vielä rohkaistaan yksinkertaisuuteen täytteiden osalta, ja sehän sopii minulle. En juuri lämpene edes vegaanisille juustoille, joten pidin linjan hyvin simppelinä: hyvä tomaattikastike, punasipulia, sieniä ja tuoreita yrttejä. Yksineläjänä ja minikokoisen uunin omistajana puolitin ohjeen. Tässä ohje kuten kirjassa, eli isoon pitsaan.


Gluteeniton pizzapohja
ohje Emmi-Liia Sjöholmin kirjasta Viljaton kattaus

11g kuivahiivaa
2½ dl lämmintä vettä
1 tl kookossokeria
4½ dl kikhernejauhoja
4 rkl psylliumia
1 tl suolaa

Sekoita kuivahiiva ja sokeri veteen. Anna seoksen seisoa, kunnes pinnalle nousee vaahtoa. Kaada joukkoon kikhernejauhot, psyllium ja suola. Sekoita huolellisesti ja anna kohota keittiöliinan alla 15 minuuttia. Taputtele pohja kostutetuin tai jauhotetuin sormin pellille, levitä täytteet päälle ja paista 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.


* Teos saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

14 kommenttia:

  1. Minua hieman pelottaa, että entä jos saankin keliakiadiagnoosin (reilun viikon päästä kuulen verikokeiden tulokset). Tämä bloggaus valoi hieman uskoa siihen, että jotakin syötävää olisi mahdollista keksiä senkin jälkeen, mutta edelleenkin pidän peukkuja pystyssä, etten pakon edestä joutuisi jättämään gluteiinia täysin ruokavaliostani pois.

    VastaaPoista
  2. Oho, tätä kirjaa en olekaan vielä huomannut, vaikka ruokakirjastoni on viimeaikoina muuten kyllä hirmuisesti kasvanut (ties milloin blogiin asti ehtivät). Vaikuttaa lupaavalta! Ja kikhernepohjainen pizzapohja vakuuttaa ainakin minut.

    VastaaPoista
  3. Minna, ymmärrän hyvin huolesi. Kyllähän keliakiadiagnoosi pistää hyvinkin paljon ruokavaliota uusiksi ja siihen on sitouduttava niin totaalisesti. Siinä mielessä gluteenittomuus-trendi on ollut tervetullut, että koko ajan kaupoista ja ravintoloista saa enemmän gluteenittomia tuotteita ja reseptejä on netti pullollaan. Ehdottomasti syötävää on mahdollista keksiä, jos saat diagnoosin, mutta pidän tiukasti sormet ristissä puolestasi! Tsemppiä!

    Paula, bloggauksiasi odotellessa! :) Minulta on tulossa vielä toinenkin kirjapostaus tässä ehtiessäni, kun joulupukki osasi ostaa minulle toivomani teoksen. Kikhernejauhot toimivat pitsapohjassa mielettömän hyvin! Emmi-Liia kirjoittaakin, että kokeilujen kautta juuri kikhernejauhoilla onkin saanut viljamaisimman lopputuloksen ja voin kyllä allekirjoittaa väitteen. Todella hyvä pitsapohja!

    VastaaPoista
  4. Hei mahtava ohje! Mä teen tätä heti tänään, kun olen muutenkin niin gramjauhojen fani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, minun pohjani ainakin onnistui ihan nappiin! Fanitan kans gramjauhoja, ne toimii niin monessa paikassa, eikä ravintosisällössäkään ole moittimista :)

      Poista
  5. Haha, ruonalaitto meni vähän miten meni mutta lopputulos onnistui! Gramjauhoja ei ollut tarpeeksi, eikä kuivahiivaa (jota on aina!) löytynyt Tein vähän soveltaen siis mutta hyvin maistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pitikin sattua! No mutta onneksi et lyönyt hanskoja tiskiin, kyllä soveltava kokki aina ratkaisun keksii :)

      Poista
  6. Tuon kirjan kyllä niin haluan, ihania reseptejä. <3 Ja kauniita ruokia. <3

    VastaaPoista
  7. Hei ihana Anni <3 Osallistuit Kivvi arvontaan blogissa ja pahoittelen että vielä perään utelen, eli mitä kautta luetkaan blogiani? :) Tuolta bloggerlistasta en löytänyt. :)

    Kirpsakkaa loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oops, nyt pitäisi näkyä bloggerin kautta?
      Tää kirja on kyllä ihana, kannattaa ehdottomasti hankkia! :)

      Poista
    2. Näkyy kirkkaana :) Iso kiitos <3 Ja kirja on ostolistalla. ;)

      Hyviä unia <3

      Poista
    3. Näkyy kirkkaana :) Iso kiitos <3 Ja kirja on ostolistalla. ;)

      Hyviä unia <3

      Poista
  8. Kiitos kirja-arvostelusta - tuo kuulostaa tosi hyvälle, just etsin inspiraatiota gluteenittomiin leivontajuttuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Voin kyllä lämpimästi suositella, sekä kirjaa että ohjetta. :)

      Poista